Perhe luuli menettäneensä tulipalossa kaiken, myös rakkaan kissansa – sitten katti ilmestyikin Facebookiin: Lasten reaktiot sulattavat sydämen

Joulun ihme! Amerikkalaisperhe luuli menettäneensä tulipalossa kaiken, mukaanlukien rakkaan kissansa 2:07
Katso videolta perheen lasten reaktiot, kun Simba tuotiin takaisin kotiin.

Yhdysvaltalaisperhe luuli menettäneensä kaiken tulipalossa, mukaan lukien perheen kissan. Kuin ihmeen kaupalla se löytyi muutaman viikon päästä aivan raunioiksi palaneen entisen kodin naapurista. Perheen äiti videoi tunteikkaan jälleennäkemisen kissan ja perheen kolmen tyttären välillä. 

Järkyttävä tulipalo tuhosi lähes kaiken Cressleyn perheen omaisuuden marraskuun lopulla, mutta rakastetun lemmikkikissa Simban menetys oli iskuista kovin.

Palon sammuttaneet palomiehet epäilivät, ettei kissa ollut selvinnyt palosta. Perhe ei kuitenkaan luovuttanut, vaan käytti koko joulukuun alun Simban etsintöihin.

– Simba on elänyt sisäkissana koko elämänsä. Vaikka hän olisikin selvinnyt ulos tulipalosta, niin en olisi uskonut hänen välttämättä selviävän omillaan, perheen isä Wendell kertoo.

Joulupäivän ihme

Joulupäivänä perhe törmäsi Facebookissa yllättäen kuvaan Simbasta. Oranssi kissa oli pysytellyt lähellä kotiaan ja lopulta se oltiin napattu talteen ulkoa.

– Tämä on paras mahdollinen joululahja, kissan omistaja ja perheen äiti Brittany Cressey kertoo.

Wendell ja Brittany halusivat yllättää heidän kolme tytärtään ilouutisilla ja kuvasivat tunteikkaan jälleennäkemisen videolle.

– Kaiken muun voi kyllä korvata ajan kansssa, mutta lemmikit ovat korvaamattomia. Lemmikit ja ihmiset, Wendell pohtii.

Voit katsoa lasten reaktiot ylläolevalta videolta.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat