Penismiehen luoja ja psykologi puolustelevat härskiä animaatiota – tanskalaisvanhempien valitus kaikuu kuuroille korville

Tanskalaisessa lapsille tarkoitetussa tv-sarjassa seikkailee mies, jolla on valtavan pitkä penis. Sarja hahmoineen on saanut osan vanhemmista tuohtumaan, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR verkkosivuillaan.

Tanskan yleisradio esittää 4–8-vuotiaille lapsille tarkoitetulla kanavallaan ohjelmaa, jonka pelkkä nimi saa kulmat nousemaan. Päähenkilönsä mukaan nimetty John Dillermand -sarja suomentuu ”John Penismieheksi”.

Nimi on varsin kuvaava, sillä sarjassa seikkailevalla miehellä on maailman pisin penis, jonka vuoksi hänelle sattuu ja tapahtuu. Mies esimerkiksi jää peniksestään kiinni ilmapalloihin ja tuulimyllyihin. Toisinaan vaikuttaa siltä, että elimellä on oma tahto, sillä se esimerkiksi varastaa lapsilta jäätelöä.

Sarjan tunnussävelmässä lauletaan, ettei mies voi tehdä mitään ongelmalleen, kertoo luxemburgilainen RTL Today.

Puolustajat: Sarja ei kerro seksistä

Hahmo on ymmärrettävästi aiheuttanut aikuisissa katsojissa voimakkaita reaktioita. Osa näkee, että sarjan sisältö on perverssiä, lapsille sopimatonta ja että se esimerkiksi kannustaa itsensäpaljastamiseen.

Sukupuolentutkija Christian Groes Roskilden yliopistosta sanoo brittilehti The Guardianille, että miehistä valtaa vahvistava sarja ei ole vaaraton. Groes uskoo sarjan vahvistavan niin sanottua pukuhuonekulttuuria, jota käytetään tekosyynä selittämään miesten huonoa käytöstä.

Toiset uskovat, etteivät lapset näe kuvitteellisessa hahmossa samaa seksuaalisuutta kuin aikuiset.

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevä psykologi Erla Heinesen Højsted arvioi The Guardianille, että sarjan vastustajat yliajattelevat asioita. Hänen mukaansa John Dillerman jakaa lasten ajattelumaailman ja lapset pitävät sukupuolielimiä hassuina.

– Sarja kuvaa impulsiivista miestä, jonka kontrolli ei aina pidä ja joka tekee virheitä – kuten lapsetkin, mutta ratkaisevaa on, että Dillerman toimii oikein. Hän ottaa vastuun teoistaan, Højsted sanoo.

Psykologin mukaan ohjelma ei kerro seksistä. Tähän on vedonnut myös sarjan luoja, kahden tytön isä Jacob Ley. Animaattori sanoo, että hahmon avulla hän voi kertoa lapsille hauskoista ja kiusallisista asioista, kuten kehon anatomiasta – ilman seksualisointia.

Kanavapäällikön mukaan tv-sarja on kehitetty yhteistyössä seksuaalivalistusta tarjoavan Sex & Samfund -yhdistyksen kanssa, ja se jatkuu suunnitellusti vanhempien soraäänistä huolimatta. Myöskään DR:n haastattelemat asiantuntijat eivät usko, että sarja on haitallinen lapsille.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Katso myös:

Tämä räjäyttää tajuntasi: Mikä on&-merkin oikea nimi? 0:25

Lue myös:

    Uusimmat