Tanskalaisen lastensarjan sankarilla on maailman suurin penis – sarjasta karmea kritiikkivyöry mutta myös tukea: "Lapset tajuavat"
Tanskalaisen lastensarjan päähenkilöllä John Dillermandilla ei ole supervoimia, mutta sen sijaan hänellä on maailman suurin penis.
Vaikka Tanska onkin tunnettu vapaamielisyydestään, sarja on herättänyt kritiikkiä. Etuveitikkansa kanssa koomisiin tilanteisiin joutuva Dillermand on seikkailut Ramasjang-lastenkanavalla jo 13 jakson verran. Katselukertoja jaksot ovat keränneet 140 000.
– Olemme tunnistaneet sarjaa tehdessämme pikkulasten loputtoman uteliaisuuden kehoihinsa ja sukuelimiinsä, perusteli valtiollinen DR-yhtiö.
Kaikkia Dillermandin letkeä letku ei ole miellyttänyt. Tanskan kansanpuolueen riveistä europarlamenttiin ponnistaneen Morten Messerschmidtin mukaan julkisia varoja ei pitäisi käyttää jortikkasarjan tuotantoon.
Lasten kehityksen asiantuntijan Sophie Munsterin mukaan sarjan arvostelijat ovat väärässä.
– Peniksen koko on kasvatettu niin valtavaksi, että lapset tajuavat sen olevan vitsi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää