USA, 2001. Ohjaus: Harold Becker. Käsikirjoitus: Lewis Colick. Kuvaus: Michael Seresin. Leikkaus: Peter Honess. Tuotanto: Donald De Line, Jonathan D.Krane. Pääosissa: John Travolta, Matt O'Leary, Vince Vaughn, Steve Buscemi, Teri Polo. Kesto: 90 min.
Teini-ikäisellä Dannyllä (Matt O'Leary) on rakastavat vanhemmat, jotka ovat onnistuneet olemaan rasittamatta poikaansa keskinäisillä ongelmillaan. Danny elääkin yhä toivossa saada eronneet vanhempansa palaamaan yhteen. Toive alkaa kuitenkin murentua, kun Susan-äiti (Teri Polo) menee naimisiin teollisuuspohatta Rick Barnesin (Vince Vaughn) kanssa. Komealla, empaattisella ja vieläpä sikamaisen rikkaalla Rickillä on kuitenkin pimeä puolensa: unelmien isäpuolelta vaikuttava mies paljastuu todelliseksi hirviöksi. Dannystä tulee Rickin tekemän raa'an murhan silminnäkijä, mutta valehteluun taipuvaista Dannyä ei tahdo kukaan uskoa.
Elokuvan käsikirjoitus on sen verran kehno ja lapsellinen, ettei pelon ja paranoian atmosfääri ehdi kehittyä. Muutaman kerran käänteet onnistuvat säikäyttämään, silloinkin kliseillä. Asetelma on alusta asti selvä: paha isäpuoli tulee ja uhkaa kodin harmoniaa. Kortit heitetään tiskiin kuitenkin aivan liian aikaisin. Käsikirjoitus on muutenkin täynnä epäjohdonmukaisuuksia, joita tässä tapauksessa ei voi antaa anteeksi. Miten poliisi voi suhtautua kategorisen epäilevästi pojan ilmoitukseen murhasta? Ja kuinka ollakaan: superisä Frank (John Travolta) on tietysti moninkertaisesti parempi etsivä kuin poliisit. Dialogin epäuskottavauus syöksee tarinan kiusallisen usein tahattomaksi komiikaksi.
Ansiokkainta elokuvassa ovat kuvauspaikat ja kameratyö, vaikka jännityselokuvassa niillä ei voidakaan yksin pelastaa surkeaa käsikirjoitusta. Venevaja, varastorakennus, nuhruinen motelli ja Rickin ylellinen kartano plantaaseineen olisivat hyviä puitteita kytevällä jännitykselle ja perhehelvetille, jos niitä vain olisi osattu fiksummin hyödyntää. Nuori Matt O'Learyn tuhlaa elokuvassa lahjojaan ja herkkyyttään; ja Vince Vaughn on sliipattuna roistona vailla minkäänlaista särmää. Pulp Fictionissa hienon comebackin tehnyt John Travolta ei ole viime vuosina onnistunut valitsemaan (tai saamaan) rooleja kuin tyhjänpäiväisistä tai kehnoista elokuvista. Pelon ilmapiiri ei tee tässä poikkeusta:Travolta vaikuttaa läpi elokuvan lähinnä rooliinsa tympääntyneeltä ja väsyneeltä.
Pelon ilmapiiri on myös vastenmielisen väkivaltainen. Elokuvassa tapahtuu brutaali murha ja verisiä pahoinpitelyjä unohtamatta miestä, joka kärventyy sähkövirrasta kuoliaaksi hitaasti ja dramatiikkaa säästelemättä. Kaiken tämän tarpeettoman väkivallan todistajana on vielä lapsi. Paatoksellisessa epilogissa nähdään ja kuullaan kuitenkin ydinperheen ylistystä ja vanhempien kaikenkestävän rakkauden siirappista julistusta. Niiden edessä pahakin on voimaton. Pelon ilmapiiri ei toimi ainakaan uusperheiden ongelmien lievittäjänä eikä oikein edes kertakäyttöviihteenä.
Teksti: Minna Karila
Kuva: CTS Egmont