Pelastakaa Lapset: Koulutus romahduksen partaalla useissa maailman maissa – nämä tekijät vaarantavat koulunkäynnin tulevaisuuden

Näin koronan ja etäopiskelun aiheuttama oppimismisvaje näkyy koulussa 1:47
Katso myös video: Näin koronan ja etäopiskelun aiheuttama oppimismisvaje näkyy koulussa

Satojen miljoonien lasten koulutus on erittäin suuressa vaarassa romahtaa neljäsosassa maailman maista, varoittaa Pelastakaa Lapset -kansalaisjärjestö raportissaan.

Lasten koulunkäynnin jatkumista vaarantavat muun muassa ilmastonmuutos, koronarokotteiden puute, asuinsijoiltaan pois siirtyminen ja digitaalisten yhteyksien puute.

Miljoonat lapset jääneet koulua vaille

Koulunkäynti on järjestön mukaan vakavasti uhattuna ainakin 48 valtiossa. Miljoonat lapset eivät pääse lähiopetukseen koronapandemiaan liittyvien rajoitusten ja taloudellisten vaikutusten sekä koulutukseen kohdistuvien hyökkäysten takia.

Koulutuskriisi on häirinnyt puolentoista miljardin lapsen ja nuoren opintoja

Pelastakaa Lapset vaatii, että maailman johtajien on opittava meneillään olevasta koulutuskriisistä, joka on keskeyttänyt tai häirinnyt lähes 1,6 miljardin lapsen ja nuoren opintoja. Koulutusjärjestelmiä on vahvistettava niin, että lapsilta ei viedä mahdollisuutta koulutukseen ja tulevaisuuteen, järjestö painottaa.

Pandemian taloudelliset vaikutukset uhkaavat jättää miljoonat lapset koulutuksen ulkopuolelle

Koulutusjärjestelmät ovat vakavan uhan alla Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nigeriassa, Somaliassa, Afganistanissa, Etelä-Sudanissa, Sudanissa, Malissa ja Libyassa. Tilanne on kriittinen myös Syyriassa ja Jemenissä, järjestö kertoo.

Eri arvioiden mukaan pelkästään koronapandemian taloudellisten vaikutusten vuoksi 10–16 miljoonaa lasta on vaarassa jäädä koulutuksen ulkopuolelle.

–  On selvää, että koronapandemia on vaikuttanut eniten kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin. Köyhissä sekä eri muiden kriisien, kuten konfliktien ja ilmastonmuutoksen koettelemissa maissa tilanne on erityisen kriittinen ja nämä maat tarvitsevat tukea, toteaa Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen tiedotteessa.

Koulutuskriisiä ratkaistaessa ei Haarasen mukaan pidä tyytyä vain palaamaan ennen koronaa vallinneeseen tilanteeseen.

–  Nyt on hyvä tilaisuus rakentaa jotain uutta ja vahvistaa koulutusjärjestelmiä tavalla, joka edistäisi jokaisen lapsen oikeutta koulutukseen sekä mahdollisuutta parempaan tulevaisuuteen, hän lisää.

Lue myös:

    Uusimmat