Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan nostaa eteemme väistämättömän kysymyksen: miksei ihmiskunta kykene vieläkään estämään sotia keskuudessaan? Tässä on sentään menty Kuuhun, voitettu isorokko ja nostettu suuri osa planeetan asukkaista äärimmäisestä köyhyydestä.
On todella kummallista, että kaiken muun edistyksen keskellä ihmiset eivät ole oppineet järjestämään keskinäisiä asioitaan kestäväksi rauhantilaksi.
Ihmislaji on kuluneen vuosisadan aikana sentään perustanut kaksi maailman valtioiden yhteistyöelintä: ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton vuonna 1920 ja toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat vuonna 1945.
Kansainliitto oli voimaton estämään toista maailmansotaa. Yhdistyneet kansakunnat on ollut voimaton estämään meneillään olevaa sotaa Venäjän ja “lännen” välillä. Siitä huolimatta, että sota on jo aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan maailmanlaajuisesti vakavia seurauksia.
Silti en ole havainnut mitään keskustelua uuden kansainvälisen järjestyksen tarpeesta, lukuunottamatta Suomen entisen pääministerin Alexander Stubbin muutaman päivän takaista Twitter-päivitystä.
Ymmärrän, että uuden kansainvälisen järjestyksen idea on monin tavoin utopistinen.
Perusongelma on eurooppalaisin silmin yhtä yksinkertainen kuin pysäyttäväkin: meidän itsestäänselvyytenä pitämämme perusarvot – liberaali demokratia, oikeusvaltio ja sananvapaus – eivät ole suurimmalle osalle ihmiskuntaa ollenkaan yhtä itsestäänselviä. The Economist Intelligence Unitin demokratiaindeksin mukaan vain kahdeksan prosenttia ihmiskunnasta elää täydessä demokratiassa. Suomi kuuluu tähän pieneen vähemmistöön.
Olisiko aika keskustella uudesta maailmanjärjestyksestä?
Maailma on vuosituhannen vaihteen jälkeen monin tavoin mullistunut. Teknologian mahdollistama globalisaatio on kiihtynyt entisestään ja sen aiheuttama valtioiden keskinäisriippuvuus on vahvistunut. Ilmastonmuutos on voimistunut uhkaavaksi kriisiksi, joka vaatii globaaleja vastatoimia. Samaan aikaan sähköisen viestinnän vallankumous on avannut tekniset mahdollisuudet vuorovaikutukseen yli rajojen. Mullistusten listaan voidaan lisätä vielä koronapandemia, joka sekin on globaali ilmiö.
Uuden kansainvälisen järjestyksen pitää ottaa nämä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta historialliset muutokset yhteiseen hallintaan.
Mutta jos perusarvoihin liittyvät näkemyserot ovat niin suuret kuin nyt näyttää, kenen pitäisi tehdä aloite uudesta kansainvälisestä järjestyksestä ja siihen olennaisesti kuuluvasta rauhansitoutumuksesta?
On vaikea kuvitella, etteikö keskinäiseen luottamukseen ja ennustettavuuteen perustuva rauhantila olisi kaikkien valtioiden ja kansakuntien yhteinen päämäärä. Konfliktien ylläpitäminen ei voi olla minkään järjestäytyneen yhteisön tavoite.
Alkajaisiksi on löydettävä pienimmät yhteiset nimittäjät erilaisten historiallisten, kulttuuristen ja uskonnollisten erojen keskeltä. Jonkun pitää kirjoittaa alustava sopimusluonnos, jota toiset voivat sitten kommentoida ja johon esittää parannuksia.
Eurooppa – ja Suomi osana Eurooppaa – voisi toimia tällaisen uuden ihmiskuntasopimuksen käynnistäjänä.
Uuden maailmanjärjestyksen prosessi on käynnistettävä mahdollisimman pian. Venäjän aloittaman sodan pitää jäädä viimeiseksi ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavaksi hyökkäykseksi.