Pedofiili-menneisyys rassaa Saksan vihreiden vaalikampanjaa
Osa Saksan vihreistä ajoi puolueen perustamisvuosina lasten väkivallattoman seksuaalisen hyväksikäytön sallimista. Myös puolueen nykyinen vaaliveturi Jürgen Trittin oli mukana laatimassa tämänsuuntaista vaaliohjelmaa.
Trittinin osallisuuden vuonna 1981 Göttingenissä laadittuun kunnallisvaaliohjelmaan paljasti tunnettu politiikan tutkija Franz Walter. Vihreät ovat itse antaneet Walterille tehtäväksi selvittää puolueen kiusallista menneisyyttä.
Trittin on myöntänyt olleensa yksi Göttingenin vaaliohjelman viidestä vastuuhenkilöstä. Tuolloin kyse ei vielä ollut nykyisestä vihreästä puolueesta, vaan vihreiden ja muiden vaihtoehtoliikkeiden yhteisestä vaalilistasta.
Entinen Gerhard Schröderin punavihreän hallituksen ympäristöministeri sanoo olevansa pahoillaan siitä, että kyseenalaisia intressejä edustaneiden ryhmien painostusta ei taannoin torjuttu päättäväisemmin.
Osa vihreistä halusi 1980-luvulla, että seksuaalinen kanssakäyminen lasten kanssa ei enää olisi rikollinen ja rangaistava teko. Äänekkäimpiä vaatijoita olivat homojen silloiset löyhät etujärjestöt. Monet puolueen tunnetut perustajahahmot puhuivat nimenomaan seksistä lasten kanssa, ei lasten seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä.
Jürgen Trittin ja muut johtavat vihreät yrittävät epätoivoisesti tehdä pesäeroa 30 vuoden takaiseen keskusteluun. Vanhaa pedofiilileimaa on kuitenkin vaikea karistaa, koska tiedotusvälineisiin ilmestyy jatkuvasti uusia asiaa koskevia paljastuksia.
Nimenomaan kärkiehdokas Trittiniä koskeva pedofiili-keskustelu tulee Saksan vihreille pahimpaan mahdolliseen aikaan. Mielipidetiedustelujen mukaan puolueen kannatus on pohjalukemissa.
Baijerin maapäivävaaleissa vihreät kärsivät kirvelevän tappion ja ensi sunnuntain liittopäivävaaleissa puolueen ääniosuus voi joiden tiedustelujen mukaan notkahtaa alle kymmeneen prosenttiin.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää