Pavarotti esiintyy Meksikossa

Tenori Luciano Pavarotti esiintyy lauantaina Meksikossa. Järjestäjien mukaan konsertti saattaa olla vuonna 2005 eläkkeelle jäävän Pavarottin viimeinen esiintyminen Meksikossa. Pavarotti esittää konsertissaan 18 aariaa, katkelmia La bohemesta sekä muita tunnettuja kappaleita hänen repertuaaristaan.

Konserttiin oletetaan tulevan noin 40 000 kuulijaa. Eturivin paikat on jo varannut Hollywood-pari Michael Douglas ja Catherine Zeta-Jones. Myös meksikolaiset lainsäätäjät ja liikejohtajat Carlos Slim ja Emilio Azcarraga seuraavat Pavarottin konserttia eturiviltä.

Pavarottia säestää Meksikon läntisen osavaltion Baja Californian pääkaupungin Mexicalin sinfoniaorkesteri. Lisäksi tenorin kanssa laulaa Meksikon Palace of Fine Artsin kuoro. Järjestäjien mukaan on hyvin todennäköistä, että myös kuubalais-amerikkalainen laulaja Gloria Estefan ja puertoricolainen laulaja Ricky Martin esiintyvät Pavarottin kanssa.

Noin 4 000 ihmistä on pystyttämässä Pavarottin konserttia varten väliaikaista, noin kahden miljoonan dollarin hintaista lavaa ja konserttiareenaa Mexicalin lähellä sijaitsevaan, Yhdysvaltojen rajalle yltävään autiomaahan.

Lue myös:

    Uusimmat