Paul Ankan ex-vaimo: Paul vaati aborttia

Anna Anka avautuu elämästään entisen superrikkaan muusikkomiehensä kanssa.

Kun ex-pariskunta tapasi, oli kanadalaislaulaja Paul Anka vielä naimisissa edellisen vaimonsa kanssa. Anna työskenteli heidän henkilökohtaisena kunto-ohjaajanaan ja oli itsekin naimisissa tahollaan. Annan ja Paulin välille syntyi kuitenkin romanssi, joka johti raskauteen 2000-luvun alussa.

Puolalaissyntyinen, mutta Ruotsissa kasvanut Anna, 41, kertoo tiistain Aftonbladet-lehdessä, että Paul halusi hänen tekevän abortin.

– Hän vaati sitä. Oli hirveää olla siinä tilanteessa ja kuulla se. Olin itse kuitenkin vankasti aborttia vastaan, sillä mielestäni ihmisten on kannettava vastuunsa, hän kuvailee.

Anna kertoo myös, että kun hän kieltäytyi tekemästä aborttia, käski Paul häntä häipymään ja kasvattamaan lapsen yksin. Ethan-pojan syntymän jälkeen Paul kuitenkin katui tekojaan ja halusi ottaa vastuuta lapsesta.

Kun Anna ja Paul menivät naimisiin, itki Anna omissa häissään.

– Itkin surusta, en ilosta. Tiesin, että meillä ei ollut tulevaisuutta yhdessä, mutta tein kaiken sataprosenttisesti lapsemme takia.

Vuonna 2008 Anna pidätettiin Aftonbladetin mukaan epäiltynä Paul Ankan pahoinpitelystä, mutta syytettä ei lopulta nostettu. Pari erosi vuotta myöhemmin. Anna sanoo olevansa erosta pahoillaan lapsensa takia.

– Kaikki lapset ansaitsisivat oikean perheen, hän toteaa.

Anna Anka on taustaltaan ruotsalainen kauneuskuningatar, joka muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1994. Hän on ollut mukana Ruotsin miljonääriäidit -ohjelmassa, joka kuvattiin silloin, kun hän oli vielä yhdessä Paul Ankan kanssa.

Kanadalainen Paul Anka, 71, on kuuluisa muusikko ja 1950-luvun teinitähti. Hänen hittejään olivat muun muassa Diana, Puppy Love ja You Are My Destiny. Hän on myös sanoittanut kuuluisia hittejä, kuten Tom JonesinShe's a Ladyn ja Frank SinatranMy Wayn.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat