Patrik Laineen huimaan NHL-saldoon on yltänyt vain kolme muuta pelaajaa – suomalaislaituri myönsi vaikeudet: "Ei ole mikään salaisuus"

Patrik Laine iski uransa kymmenennen hattutempun viime yönä, kun Columbus kaatoi vieraissa Detroitin 4–3 ja päätti samalla kymmenen ottelun tappioputkensa vieraspeleissä.

Suomalaislaituri Patrik Laineen urotöistä huolimatta Columbus oli tuhria voiton Detroitissa, vaikka se johti ottelua jo 4–3. Kotijoukkue syttyi taistelemaan Olli Määtän iskemällä 1–4-kavennuksella ja kiri viimeisessä erässä aina maalin päähän.

– Tuo ei todellakaan ollut sitä, mistä puhuttiin pukuhuoneessa ennen kolmatta erää, mutta ei sen väliä, saimme kaksi pistettä, Laine tuumaili Bally Sportsin haastattelussa.

– He tulivat aika kovaa kolmannessa erässä, eikä heillä ei ollut mitään hävittävää. Me puolestaan istahdimme turhan rennosti alas. Tästäkin ottelusta otamme opiksi, Laine kuvaili.

Laine iski kaksi osumaa taidokkaasti suoraan syötöstä ja puttasi yhden osumistaan paluukiekosta maalin edestä. Suomalaishyökkääjällä niin kuin koko Columbuksen joukkueella on ollut vaikeampaa viime aikoina, joten osumat tulivat makeaan paikkaan.

Laine oli edellisen kerran tehnyt maalin 17. joulukuuta Bostonia vastaan. Väliin mahtui yhdeksän ottelua ilman osumia.

– Ei ole mikään salaisuus, että viime aikoina ei ole mennyt sisään. Olen työskennellyt kovaa ja laukonut niin paljon kuin olen pystynyt. Tänään sain muutamia pomppuja ja hyviä alustuksia kavereilta, joten oli helppoa vain viimeistellä, Laine kertoi.

– Olen enemmän tyytyväinen siihen, että joukkueemme voitti, mutta tietenkin nuo muutamat maalit tekevät myös iloiseksi.

Columbus on kerännyt tällä kaudella vain 28 pistettä ja 13 voittoa yhteensä 42 ottelusta. Joukkue on itäisen konferenssin viimeisenä.

Laine puolestaan on tehnyt tällä kaudella 12 maalia ja antanut 10 maalisyöttöä yhteensä 27 ottelussa.

24-vuotiaan Laineen osumat ovat tulleet usein ryppäissä läpi NHL-uran. Vuodesta 2016–2017 vain Aleksandr Ovetshkin (15), David Pastrnak (13) ja Connor McDavid (12) on yltänyt yhtä moneen tai suurempaan määrään hattuttempuja kuin Laine, jolle vähintään kolmen maalin ilta oli uransa kymmenes.

Lue myös:

    Uusimmat