Patrik Laine tunnistaa fanien lataaman paineen – pahin tulee mieheltä itseltä: "Se ei ole realistista"

Jääkiekkoliiga NHL:ssä Patrik Laine kuuluu koko sarjan kovimpien maalitykkien joukkoon. Vaikka Laine on vasta 21-vuotias, on hän ehtinyt nousta jo tähden asemaan. Tämä näkyy odotuksissa, jotka ovat valtavia. Laine tunnistaa ulkopuolelta tulevan paineen, mutta pahin tulee mieheltä itseltä.

Laine oli isosti esillä jo varausvuotena, jolloin hän loisti muun muassa alle 20-vuotiaiden MM-kotikisoissa. NHL:ssä Laine on tykittänyt hieman yli kolmen kauden aikana jo 113 maalia.

Useat hattutemput ovat johtaneet siihen, että fanien ja katsojien oletusarvot ovat nousseet tappiin. Laine puhui asiasta Teknavi-ohjelmassa.

– Ihmiset odottavat joka ilta kaikenlaisia sankaritekoja, Laine myöntää.

– Ehkä ne suurimmat paineet tulevat minulta itseltäni. Pitäisi olla paras joka pelissä – ei se ole realistista.

– Ehkä sitä pitäisi joskus laittaa vähän jäitä hattuun ja antaa siimaa itselleen. Mutta mun mielestä tuo on vain hyvä asia. Ei anna itsensä tyytyä siihen tasoon, missä on. Koko ajan pitää olla parempi ja koko ajan pitää kehittyä, Laine pohdiskelee.


Vaikka Lainetta pidetään isona nimenä, ei hän anna tähtistatuksen nousta hattuun.

– Jos tuollainen nousisi, niin homma loppuisi aika äkkiä tuolla, Laine painottaa.

– Eikä siinä, jos jotkut tulevat pyytämään nimikirjoituksia, niin ihan sama kuinka monta siinä on, niin kyllä mä annan sellaisen. Se on kuitenkin niin iso juttu heille. Yhden nimmarin kirjoittaminen voi pelastaa koko vuoden. Eikä tuo vaadi meiltä paljoa, Laine jatkaa statukseen liittyvistä asioista. 

Lue myös:

    Uusimmat