Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto on päättänyt nostaa syytteen Patrian tytäryhtiön asekauppoihin liittyvässä lahjusjutussa. Syytteen saavat entisen Patria Vammasin toimitusjohtaja Markku Murto sekä talousjohtaja, tykkiprojektin johtaja ja projektipäällikkö ynnä yksi Egyptin kansalainen. Murto ei ole enää Patrian palveluksessa.
Koivisto syyttää heitä törkeästä lahjuksen antamisesta sekä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta tai osallisuudesta niihin vuosien 1999–2007 aikana.
Syyte liittyy teknologian siirtosopimukseen, joka solmittiin Patria Vammasin ja Egyptin sotatarvikeministeriön organisaatioon kuuluvan yhtiön välillä 14. kesäkuuta 1999. Sen päätavoitteena oli ryhtyä Egyptissä valmistamaan Suomessa kehiteltyä kenttätykkiä.
Koiviston mukaan asiassa on todennäköisiä syitä epäillä, että Patrian tytäryhtiön edustajat ovat antaneet huomattavia lahjuksia egyptiläisille virkamiehille. Lahjusten antamisessa on Koiviston mukaan käytetty egyptiläistä agenttitoimistoa ja lahjukset on häivytetty yhtiön kirjanpitoon näennäisellä agentin laskutuksella.
Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.
Syyttäjä vaatii Patrialle yhteisösakkoa
Koivisto vaatii yhteisösakkoa Patria Land & Armamentille, johon tytäryhtiö on sittemmin sulautunut. Tietyistä rikoksista yrityksille voidaan määrätä oikeushenkilönä rangaistusvastuu. Yhteisösakko voi lain mukaan olla 850–850 000 euroa.
