Passin eläinkuvissa väärät eläimet – poliisi ei korjaa virhettä

Suomen passi ja matkustusasiakirjoja kuvattuna 23. huhtikuuta 2010.
Passin kuvissa on väärin nimettyjä eläimiä.Lehtikuva
Julkaistu 03.09.2014 04:11

MTV UUTISET - STT

Suomen passin sisäsivujen kuviin on painettu kolme väärää eläintä.

Varpushaukan, sammakon ja saukon kuvissa on eri eläinlaji kuin kuvan alla olevassa nimessä, arvioidaan Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta. 

Poliisihallituksen mukaan eläinkuvat ovat taitelijan työn tuloksia. Eläimet on suunnitellut hollantilaisen Morpho-yrityksen graafikko, kerrotaan Poliisihallituksesta.

Projektipäällikkö Kari Kannon mukaan kuvat suunniteltiin yhteistyössä suomalaisten kanssa.  

– Ei se ole ollut minkään ulkomaalaisten arvailun varassa.  

Kanto ei osaa sanoa, oliko suunnittelussa mukana luonnontieteilijöitä.  

Kannon mukaan passissa ei lue, että eläimet olisivat Suomessa esiintyviä eläimiä. Lupahallintopäällikkö Minna Gråsten sanoo, että passiin on valittu vain Suomessa esiintyviä eläimiä.  

Sivulla 40 oleva kuva saukosta muistuttaa Luomuksen yli-intendentti Ilpo Hanskin mukaan kuitenkin enemmän Tyynessä valtameressä elävää merisaukkoa kuin Suomen saukkoa.

Gråstenin mukaan eläinkuvia ei korjata. Passeja painetaan ainakin vuoteen 2016 asti. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa