Mietoa ja hienostunutta parsaa käytettiin pitkään lääkekasvina. Nykyään parsa on arvostettu herkku, jonka ympärille rakennettaan kokonaisia aterioita.
Parsa maistuu keitettynä sellaisenaan, mutta sopii erinomaisesti myös salaatteihin, keittoihin ja muihin ruokiin. Vihreää parsaa kannattaa kokeilla myös grillattuna!
Paras parsa-aika on maaliskuusta kesäkuuhun. Tuore parsa on napakka ja kiinteä. Nuput varren päässä ovat umpinaiset ja tiiviisti supussa.
Herkkä parsa säilyy parhaiten kylmässä, kosteassa ja pimeässä. Kotona parsatangot kannattaa kääriä kosteaan astiapyyhkeeseen.
Vähäkalorinen herkku

Parsa on yksi ravinnepitoisimmista kasviksista. Se on kasvikunnan paras foolihapon lähde. Parsa on hyvin vähäkalorista – yhdessä versossa on alle 4 kcal energiaa. Parsassa on runsaasti kaliumia ja ravintokuitua.
Parsa kuuluu liljakasveihin. Sitä kasvaa Etelä-Euroopassa luonnonvaraisenakin. Ohutta villiparsaa muistuttavaa parsaa viljellään esimerkiksi Espanjassa. Parsan versot poimitaan nuorina ja mehevinä.
Sekä valkoinen että vihreä parsa maistuvat tuoreina todella herkullisilta. Valkoisessa parsassa on hienostunut, lievä karvaus, joka taittuu keitinveden sokerilla. Vihreästä parsasta taas tunnistaa nuoren herneenpalon aromia.
Parsan keitto-ohjeet
Kiehauta 2 litraa vettä puolelle kilolle parsaa, lisää 1 rkl suolaa ja 2 palaa sokeria. Myös tilkka sitruunamehua sopii keitinveteen hyvin. Lisää parsat ja anna niiden kiehua hiljalleen.
Vihreä parsa ja ohuet valkoiset parsat kypsyvät 5–7 minuutissa. Tukevampi valkoinen ja violetti parsa vaativat 10–15 minuutin keittoajan.

