Mainos

Parikymppinen mies raiskasi ja käytti törkeästi hyväkseen kotoa karannutta lasta – todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi eikä tuomittu rangaistukseen

8:09
Pitkä seikat altistavat lapsen seksuaaliselle hyväksikäytölle? Videolla asiantuntija kertoo, mitä hyväksikäytöstä täytyy tietää.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus jätti lapsen raiskanneen miehen tuomitsematta rangaistukseen, sillä tämä oli mielentilatutkimuksen perusteella syyntakeeton. Hän ei siis ymmärtänyt tekonsa tosiasiallista luonnetta ja seurauksia.

Tekohetkellä 21-vuotias mies oli törkeästi raiskannut ja käyttänyt hyväkseen itselleen entuudestaan tuntematonta 15-vuotiasta lasta vuoden 2015 marraskuussa.

Mies oli ollut uhrin kanssa kahdesti yhdynnässä. Uhri oli olut karkumatkalla kotoaan ja oli saanut mieheltä alkoholia. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Mies kiisti uhrin olleen sellaisessa avuttomassa tilassa päihtymyksen vuoksi, ettei tämä olisi voinut puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

Mies sanoi päätelleensä uhrin halukkuuden siitä, ettei tämä fyysisesti tai sanallisesti vastustellut tilanteessa. Hänen mukaansa he olivat suudelleet, uhri oli pomppinut "vihjailevasti" sängyllä eikä näyttänyt sammuneelta. Hän kertoi pitäneensä uhria 15–16-vuotiaana.

Uhri kiisti suutelun ja kertoi miehen ahdistelleen häntä ennen seksiä. Hän kertoi myös olleensa humalatilan vuoksi kykenemätön vastustamaan tekoa, vaikka sen ymmärsikin. Hän myös sammui kesken teon. Uhrin kertomusta tukivat osittain kahden paikalla olleen todistajan kertomukset.

Teko aiheutti uhrille huomattavia psyykkisiä vaikeuksia. Yksi todistaja vahvisti uhrin psyykkiset oireet, minkä lisäksi niistä oli kirjallisia todisteita.

Mies tuomittiin lopulta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä törkeästä raiskauksesta, sillä toisen yhdynnän osalta ei ollut riittävää näyttöä arvioida, oliko uhri avuttomassa tilassa.

Mies todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Tämän vuoksi hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta, ja uhrille maksettava korvaussumma soviteltiin puoleen, jäljelle jääden hieman yli 5200 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja