Pariisin pomminainen radikalisoitui vasta hiljattain – äiti: "Hänet aivopestiin"

Pariisin piirityksessä itsensä räjäyttänyt nainen oli radikalisoitunut vasta hiljattain.

Hasna Aitboulahcenin veli kertoi uutistoimisto AFP:lle, että tämä oli ryhtynyt käyttämään vain silmät paljastavaa niqab-huivia puoli vuotta sitten.

– Hän oli epävakaa, eli omassa kuplassaan. Ei hän halunnut ennen opiskella islamia, en ollut koskaan nähnyt hänen edes avaavan Koraania, veli kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Ystävän mukaan Aitboulahcen oli ennen radikalisoitumistaan ollut maallistunut muslimi, joka käytti alkoholia ja poltti sekä kävi moskeijassa vain harvoin.

"Hänet aivopestiin"

26-vuotias Aitboulachen oli Pariisin iskujen pääsuunnittelijaksi epäillyn Abdalhamid Abaaoudin serkku. Myös Abaaoud kuoli keskiviikkoisessa piirityksessä Saint-Denis'n lähiössä.

AFP:n mukaan Aitboulachenin lapsuus oli levoton, ja kahdeksanvuotiaana hänet sijoitettiin sijaisperheeseen, jossa hän asui 15-vuotiaaksi.

Aitboulachenin marokkolaissyntyisen isän kerrotaan olevan harras muslimi, jonka uskotaan oleskelevan nykyisin Marokossa. Aitboulachen asui äitinsä luona, kunnes kolme viikkoa sitten muutti pois.

– Hän joutui aivopestyksi, äiti sanoi AFP:lle.

Lue myös:

    Uusimmat