Papillooma- tai hepatiittirokotetta tarjotaan 45 000 nuorelle

Seksin yhteydessä tarttuvat papilloomavirusinfektiot ovat yleistyneet nopeasti. Oireettomille tartunnoille altistutaan useimmiten jo kolmen ensimmäisen vuoden aikana yhdyntöjen aloittamisesta. Papilloomavirus voi pahimmillaan johtaa kohdunkaulansyöpään.

Noin 45000 suomalaisnuorta saa syksyn aikana kutsun rokotetutkimukseen. Kutsu lähetetään 14-15-vuotiaiden nuorten vanhemmille ja siinä tarjotaan heidän lapsilleen rokotetta kohdunkaulan syöpää aiheuttavaa papilloomavirusta vastaan tai verrokkiryhmässä maksatulehdusta aiheuttavaa hepatiitti B -virusta vastaan.

Aiemmissa tutkimuksissa papilloomavirusrokotteiden on todettu suojaavan erittäin hyvin tartunnoilta, vaikka ne eivät paranna jo saatuja tartuntoja tai solumuutoksia. Nyt alkavassa tutkimuksessa selvitetään muun muassa, pitäisikö papilloomavirusepidemian taltuttamiseksi rokottaa sekä tytöt että pojat. Samalla arvioidaan, minkä ikäisenä rokottaminen olisi tehokkainta.

Rokotteita on varattu 33 paikkakunnalla vuosina 1992-1995 syntyneiden koko ikäluokille. Rokote kuitenkin annetaan vain niille, joiden vanhemmilta saadaan tähän suostumus. Tutkimukseen kutsutaan nuoria kahden kouluvuoden aikana. Tänä syksynä kutsukirjeet lähetetään kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten vanhemmille ja ensi lukuvuonna seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten vanhemmille. Rokotetuille tarjotaan myös ilmainen klamydiaseulonta ja tarvittaessa myös hoito heidän täyttäessään 18 vuotta.

Tuloksia kolmen vuoden kuluttua

Tutkimuksen toteuttavat Kansanterveyslaitos, Tampereen yliopisto, HYKS Naistenklinikka ja Väestöliitto, jos rokote saa myyntiluvan. Tutkimuksella on eettisen lautakunnan ja Lääkelaitoksen lupa. Kyseistä HPV-rokotetta on tutkittu jo vuodesta 2002 lähtien Suomessa 18 kaupungissa. Tutkimuksiin on osallistunut 7000 nuorta.

Kaikki tutkittavat saavat rokotteet kolmen pistoksen sarjoina. Paikkakunnat satunnaistetaan rokotusjärjestyksen ja rokotettavien sukupuolen suhteen eri ryhmiin. Vertaamalla HPV-infektioiden esiintyvyyttä eri paikkakuntaryhmissä saadaan vuodesta 2010 alkaen tietoa siitä, mikä rokotusajankohta on hyödyllisin.

Seksin yhteydessä tarttuvat papilloomavirusinfektiot ovat yleistyneet nopeasti. Oireettomille tartunnoille altistutaan useimmiten jo kolmen ensimmäisen vuoden aikana yhdyntöjen aloittamisesta. Valtaosa infektioista paranee itsestään, mutta osa etenee esiasteiden kautta kohdunkaulansyöväksi.

Rokotus annettava nuorille

Valtaosa nuorista altistuu papilloomavirukselle jo muutaman vuoden kuluttua yhdyntöjen alkamisesta. Markkinoilla olevat HPV-rokotteet ehkäisevät tartuntoja, mutta eivät auta jo tartunnan saaneita. Tästä syystä rokotus onkin annettava nuorille ennen seksielämän alkua, katsoo professori Jorma Paavonen Helsingin Naistenklinikalta.

Rokotteet suojaavat hyvin yleisimmiltä kohdunkaulan syöpää aiheuttavilta papilloomavirustyypeiltä ja saattavat estää myös syövän kehittymistä. Tähänastisissa tutkimuksissa rokote on ollut myös hyvin siedetty, mutta pitkäaikaishaitoista ei vielä voi olla tietoa.

Paavonen arvioi myös, miten rokotteen ottaminen vaikuttaisi nuorten rokotusohjelmaan. Hänen mukaansa jo parin kolmen vuoden kuluttua nuorisollamme olisi selvästi vähemmän lieviä papamuutoksia ja 5-7 vuoden kuluttua vähemmän vaikeita syövän esiasteita. Kohdunkaulansyöpien selvä väheneminen näkyisi 15-20 vuoden kuluttua.

Monissa maissa rokote on jo kansallisessa rokotusohjelmassa. Ruotsissa siitä saa korvauksen sairausvakuutuksesta.

HPV-rokotteet eivät kuitenkaan tee tarpeettomiksi kohdunkaulan syövän seulontoja. Ylilääkäri Pekka Nieminen Jorvin sairaalasta arvioi, että seulontoja tarvitaan vielä ainakin 50 vuotta. Uusia, herkempiä seulontatestejä kehitetään jatkuvasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat