Paperiliitto käsittelee torstaina palkanmaksun keskeytysten korvaamista jäsenilleen

SAK:lla ei ole yhteistä koordinaatiota ansionmenetysten korvaamisen suhteen.

Monelta työntekijältä voi jäädä palkkaa saamatta, kun yritykset ajavat toimintojaan alas poliittisten lakkojen vaikutusten vuoksi. Ainakin UPM ja Stora Enso ovat kertoneet, että palkanmaksu päättyy näissä tapauksissa välittömästi.

Esimerkiksi Teollisuusliitto on kertonut pitävänsä tätä laittomana ja vievänsä asian tarvittaessa oikeuteen. Liiton mukaan palkkaa pitää maksaa ensimmäisten seitsemän vuorokauden ajalta, minkä jälkeen työntekijä voi hakea työttömyyskorvausta.

SAK:n kasvu- ja vaikuttaminen -osaston johtaja Jyrki Konola sanoo, että näiden tulonmenetysten mahdollista korvaamista liittojen jäsenille pohtivat liitot tahoillaan.

– Meillä SAK:ssa ei ole mitään viritystä tämän asian suhteen, hän sanoi STT:lle.

Konolan mukaan SAK:lla on tiedossa toistaiseksi hyvin vähän sellaisia yrityksiä, jotka olisivat lopettamassa palkanmaksun esimerkiksi toimintansa alasajon vuoksi.

Paperiliitto käsittelee torstaina

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvelee, että palkanmaksun keskeytys voisi koskea noin tuhatta liiton jäsentä. Luku kuitenkin täsmentyy vähitellen, kun yritykset ilmoittavat toimistaan.

Vanhala huomauttaa, ettei kysymys palkanmaksun välittömästä katkaisusta koske suinkaan kaikkia metsäyhtiöitä vaan ainakin tällä erää vain UPM:ää ja Stora Ensoa.

Ne ovat kertoneet ajavansa alas tehtaitaan ja tuotantolinjojaan ja katkaisevansa niissä palkanmaksun heti.

Vanhala kertoo, että Paperiliiton hallinto käsittelee näiden tulonmenetysten mahdollista korvaamista jäsenilleen torstaina.

–  Varmaan mahdollisimman yksinkertaisena pidetään. Maksetaanko sitten jonkinlaista työtaisteluavustusta tai mitä. Tältä pohjalta me sitä sitten mietimme..

Teollisuusliitto ja AKT tarkkailevat tilannetta

Teollisuusliitosta kerrottiin STT:lle, että jos jossakin yrityksessä tehdään päätöksiä palkanmaksun katkaisemisesta, liitossa pohditaan, miten asiaan reagoidaan jäsenistön toimeentulon kannalta.

Samanlainen lähestyminen asiaan on Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT:lla. Järjestöpäällikkö Juha Häkkinen kertoo, että liitossa tilannetta tarkkaillaan.

– Jos jossakin yrityksessä palkanmaksu katkaistaan, niin sitten mietitään, miten siihen reagoidaan.

Koiviston Auto -konsernin konsernijohtaja Henrik Mikkola sanoi STT:lle, että jos polttoaine loppuu ja liikenne pysähtyy, myös palkanmaksu linja-auton kuljettajille lakkaa. Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, loppuuko palkanmaksu heti vai vasta seitsemän vuorokauden kuluttua.

Autoliikenteen työnantajaliitto (ALT) ei ole myöskään antanut jäsenyrityksilleen asiasta yleisohjetta.

Lakkoon osallistuville tuntuva korvaus

Tämänkertaisiin poliittisiin lakkoihin osallistuville on jo tiedossa tuntuva korvaus. SAK:n liitot maksavat lakkoavustusta 166 euroa päivässä.

Jäsenille maksettava osuus verojen jälkeen on 98,5 euroa lakkopäivältä.

Avustusta maksetaan seitsemältä päivältä viikossa. Jos lakko kestää kaksi viikkoa, sen aikana työntekijälle jää käteen 1 379 euroa avustusta.

Esimerkiksi AKT:n jäsenille lakkoavustusten taso on nyt korkeampi kuin liiton edellisissä poliittisissa lakoissa talven aikana.

Juttua korjattu 14.3.24 klo 20.19. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Autoliikenteen työntekijäliitto ei ole myöskään antanut jäsenyrityksilleen asiasta yleisohjetta. Oikeasti kyseessä oli Autoliikenteen työnantajaliitto (ALT).

Lue myös:

    Uusimmat