Panama-paljastukset toivat asiakkaita OP:lle – Nordean mukaan asiakaskatoa ei ole

OP: Panama-paperit tuovat tuhansittain uusia asiakkaita 1:59

OP-ryhmä kertoo saaneensa viime aikoina runsaasti uusia asiakkaita. Pääjohtaja Reijo Karhinen pitää lisäystä merkittävänä ja sanoo, että syy kasvuun on Panama-vuodot.

Esimerkiksi viime viikolla avattiin liki neljätuhatta asiakkuutta. Karhisen mukaan OP saa tiedon, mistä pankista uusi asiakas siirtyy, mutta asiaa ei ole tutkittu. Kolmen viime viikon aikana OP:lle on tullut 50 prosenttia enemmän asiakkaita kuin normaalisti, Karhinen kertoo.

Nordea kiistää, että Panama-papereista syntynyt kohu olisi aiheuttanut laajempaa asiakaskatoa. Nordean Suomen maajohtajan Ari Kaperin mukaan Suomessa puhutaan yksittäisistä asiakasmenetyksistä siellä täällä.

Toissa viikolla perussuomalaiset kertoi, että se siirtää loputkin tilinsä pois Nordeasta Panama-kohun takia. Myös SDP ja vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet etsivänsä uutta pankkia. Niin ikään Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on sanonut lopettavansa yhteistyönsä Nordean kanssa.  

Kaperi sanoi STT:lle, ettei mitään isoa liikehdintää ole.   

– Juurikaan näiden julkistettujen asiakasmenetysten lisäksi ei ole isompaa liikehdintää tapahtunut, Kaperi sanoi.  

Hänen mukaansa tavalliset asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita asiasta ja halunneet tietää, miten Nordea suhtautuu asiaan ja mihin toimiin se on ryhtynyt.  

– Mutta yleensä, kun sitten kuulee meidän periaatteemme ja toimenpiteet joihin on ryhdytty, niin tilanne rauhoittuu siihen. Tietysti meidän pitää pystyä toimenpiteillämme osoittamaan, että olemme luottamuksen arvoisia, Kaperi sanoi.

Hänen mukaansa on selvää, että Nordean maine on kärsinyt jonkin kokoisen kolhun.      

– Se kolhu meidän pitää pystyä paikkaamaan, Kaperi sanoi.  

Nordean toiminnasta nousi kohu, kun Panama-tietovuodot kertoivat Nordean asiakkaiden hallintayhtiöistä Panaman kaltaisissa veroparatiiseissa. Nordea on tekemässä Panama-papereihin liittyen mittavaa sisäistä selvitystä, jonka tuloksista se aikoo kertoa kesällä.

Nordea: Ei isoa asiakaspakoa 1:57

Lue myös:

    Uusimmat