Palloliitto puntaroi koronatestien tekemistä pelaajille, seurapomot pitävät tätä mahdottomuutena: "Meidän täytyy vain hyväksyä se, että se riski vähän kasvaa"

Kotimaisen jalkapallon kausiohjelma on löytänyt muotonsa. Naisten kansallinen liiga käynnistyy 13. kesäkuuta ja miesten jalkapalloliiga 1. heinäkuuta. Viimeisimpänä lukkoon lyötiin miesten Suomen cup, jonka on tarkoitus jatkua 16. kesäkuuta.  

Kuukausi ennen kauden käynnistymistä seurat ovat kuitenkin varsin tietämättömiä siitä, miten ottelut tullaan järjestämään. Hallituksen linjattua urheilutapahtumien olevan mahdollisia kesäkuun alusta lähtien urheiluasioista vastaava ministeri Hanna Kosonen ilmoitti, että tapahtumiin voidaan erityisjärjestelyillä ottaa enintään 500 ihmistä. Seurat odottavat yhä tietoa siitä, mitä erityisjärjestelyt tarkoittavat. 

Euroopan suurista jalkapallosarjoista Saksan Bundesliiga jatkuu tulevana lauantaina. Italiassa, Espanjassa ja Englannissa jatkoa suunnitellaan, mutta aikataululuista ei ole vielä päätetty. Kaikissa maissa pelaajille tehdyillä koronavirustesteillä on keskeinen rooli pelien aloittamisessa. Jo ennen joukkueharjoittelun aloittamista testeissä on jo paljastunut koronavirustartuntoja ainakin Saksassa ja Italiassa. 

Suomessa on toisin. Veikkausliiga-seurat eivät ole saaneet ohjeistuksia pelaajien testaamisesta viruksen varalle, eivätkä seurapomot laajamittaiseen testaamiseen uskokaan. Suurimmaksi esteeksi nousevat kustannukset, sanoo Valkeakosken Hakan toiminnanjohtaja Olli Huttunen

– En usko, että siihen mennään. Ulkomailla on vähän erilainen taloudellinen tilanne ja seurat pystyvät sellaiset tekemään. Suomessa on pikkaisen tiukempaa. Ei missään vaiheessa ole puhuttu, että pelaajat testattaisiin, enkä jaksa siihen usko, Huttunen sanoo. 

– Kyllä se on aika pitkälti taloudellinen kysymys. Tietenkin, jos käskyt ja määräykset tulevat, se muuttaa tilannetta. Nyt kun se ei ole pakollista, ei ole ainakaan mitään suunnitelmia sen suhteen. 

Kuopion palloseuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen sanoo, että testausta on sivuttu keskusteluissa, mutta ohjeistuksia siitä ei ole annettu.

Hän muistuttaa, että testauskapasiteetti Suomessa on edelleen rajallinen. Oireettomia ihmisiä ei testata, eivätkä jalkapalloilijat tee tässä poikkeusta. 

– Se käytännössä tarkoittaisi, että testit pitäisi ostaa yksityiseltä. Tällä hetkellä ne taitavat olla noin 200 euroa kappale. Jos kaikki pelaajat, valmentajat ja muut testattaisiin ennen jokaista peliä, käytännössä se olisi taloudellisesti mahdottomuus. 

Kyseisellä laskukaavalla testien hinta nousisi noin 10 000–15 000 euroon ottelua kohden. Veikkausliigassa jokaisen joukkueen on tarkoitus pelata 27 ottelua kauden aikana, mikä nostaisi testauskulut noin 300 000 euroon. 

Palloliitto rakentaa ohjeistusta

Pelaajien testaamista Suomessa käsitellään kuitenkin Palloliiton perustamassa työryhmässä, jonka tehtävänä on laatia seuroille ohjeistus ottelutapahtumien ja harjoitusten järjestämiseen. Ohjeistukset pitäisi valmistua kahden viikon aikana. 

Kilpailupäällikkö Peter Lundström Palloliitosta ei osaa sanoa, tullaanko pelaajille tekemään koronavirustestit myös Suomessa. 

– Minulla ei ole vastausta kysymykseen. Teemme ohjeistuksia, ja sekin asia varmasti käsitellään. Täytyy muistaa, että emme ole missään erityisasemassa, testaukset tehdään sen mukaan kuin on tarvis. Se on asialistalla, että pohditaan, onko siihen edellytyksiä, mahdollisuuksia ja halua. 

Suurella osalla ihmisistä koronavirustartunnan on sanottu olevan täysin tai lähes oireeton. Heiskanen myöntää, että tartunnan riski voi pelien käynnistyessä kasvaa. 

– Kun pelataan, meidän täytyy vain hyväksyä se, että se riski vähän kasvaa. Tämä on minun mielipiteeni. Uskon, että pelaajat hyväksyvät riskin. Jalkapalloa on aika mahdotonta pelata täysin riskittömästi. Pelaamaan ei oikein pysty turvavälejä pitämällä. 

"Terveys aina ykkösasia"

Jalkapallon pelaajayhdistyksessä tilanteeseen suhtaudutaan maltillisesti. Toiminnanjohtaja Markus Juhola sanoo, että selvää kantaa pelaajien testaamisen tarpeellisuuteen ei ole tässä vaiheessa kuukausi ennen kauden käynnistymistä muodostettu. 

– Se on aika pitkälti kiinni siitä, minkälainen valtiovallan kanta koko asian suhteen on, ja miten hybridimallia toteutetaan yhteiskunnassa kokonaisuutena, Juhola sanoo.

– Pelaajayhdistyksenä meidän täytyy luottaa siihen, että pelaajien terveys on aina ykkösasia ja sitä vaalitaan mahdollisimman pitkälle ja harjoittelussakin mennään terveysasia koko ajan edellä. En usko, että tässä on mitään muuta vaihtoehtoa. 

Juhola korostaa myös pelaajien vastuuta oman terveydentilansa tarkkailemisessa. Muutos toimintatapoihin korona-aikana on välttämätön. 

– Kaikista tärkein asia on, että pelaajat seuraavat omaa terveydentilaansa mahdollisimman tarkkaan, jäävät kotiin matalalla kynnyksellä pienissäkin infektion oireissa ja ottavat tarvittaessa yhteyden seuran lääkäriin tai terveydenhuoltopalveluihin.

Lue myös:

    Uusimmat