Paljastuskirja Michael Jacksonista julki – iski silmänsä 11-vuotiaaseen Emma Watsoniin

Michael Jacksonin kuolemasta syylliseksi todettu lääkäri on kirjoittanut paljastuskirjan, jossa väittää popin kuninkaan halunneen avioitua Harry Pottereista kuuluisuuteen nousseen lapsitähti Emma Watsonin kanssa.

Conrad Murray oli pop-legenda Michael Jacksonin henkilökohtaisena lääkärinä kolmen vuoden ajan.

Vuonna 2011 Murray tuomittiin syylliseksi Jacksonin kuolemantuottamuksesta ja hänet määrättiin neljäksi vuodeksi vankilaan. Lääkäri vapautui vuonna 2013 istuttuaan tuomiostaan puolet. Laulaja kuoli vuonna 2009 kipulääkkeiden yliannostukseen. 

Nyt vapaalla oleva lääkäri on kirjoittanut paljastuskirjan nimeltä This Is It, jossa hän kertoo muun muassa pop-ikonin ihastuksista nuoriin tyttöihin.

Hän paljastaa Jacksonin esimerkiksi suunnitelleen avioitumista näyttelijä Emma Watsonin kanssa. Watson oli 11-vuotias, kun Jackson ihastui tähän. Lääkäri kirjoittaa, että Jacksonilla oli Watsonista pahvinukke kotonaan Los Angelesissa.

Murray kertoo kirjassa, että Jackson oli myös rakastunut kummityttäriseensä Harrietiin

Kirjan mukaan muusikko rakastui Harrietiin tämän ollessa noin viisivuotias. Hän oli aikeissa avioitua Harrietin kanssa, kun tämä oli 12-vuotias.

Harrietin isä on entinen lapsitähti ja Jacksonin hyvä ystävä Mark Lester. Lesterin on myös huhuttu olevan Jacksonin tyttären Parisin biologinen isä.

Kirjassa kerrotaan, että Jackson oli jopa yritti päästä keskustelemaan Lesterin kanssa avioliiton mahdollisuudesta, kun hän olisi matkustanut Lontooseen vetämään valmistelemansa  This Is It -konsertit. Jackson menehtyi ennen This Is It -konsertteja.

– Michael kertoi minulle, että hän oli lähes koukussa brittinäyttelijä emma Watsoniin. Hän oli ”rakastunut häneen” kun hän näytteli ensimmäisessä Harry Potter -elokuvassa vuonna 2001, jolloin hän oli vasta 11-vuotias. Emma oli hänen (Michaelin) toinen valintansa morsiameksi, jos asiat eivät toimisi Harrietin kanssa, Murray kirjoittaa kirjassaan.

Murray toteaa, että tämä oli lähimpänä mitä Jackson koksaan vastasi lääkärin kysymättömiin kysymyksiin pedofiliasta, josta tähteä oli syytetty usein vuosien varrella.

Hän lisää, ettei koskaan haastanut Jacksonia, koska tämä meni lukkoon vaikeiden asioiden äärellä.

– Mutta yksi asia oli selvä: tapa jolla Michael puhui nuorista tytöistä ei ollut viatonta ihastusta, vaan yksipuolista rakkautta.

Kirjassa ei ole väitteitä, että Jackson olisi koskaan toiminut oletettujen ihastuksiensa mukaan.

Kirja ilmestyy tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat