Paljastavat raporttitiedot julki: Capitolin poliisi jätti huomiotta tärkeää tiedustelutietoa ennen hyökkäystä kongressiin

Uutta kuvamateriaalia kongressin valtauksesta julki, senaattorit välttivät väkijoukon kohtaamisen täpärästi 1:44
Uutta kuvamateriaalia kongressin valtauksesta julki, senaattorit välttivät väkijoukon kohtaamisen täpärästi.

Yhdysvalloissa kongressin turvallisuudesta vastaavalla Capitolin poliisilla oli etukäteen enemmän tietoa loppiaisena tapahtuneesta hyökkäyksestä kongressiin kuin on aiemmin tiedetty, selviää tuoreesta raportista, jonka New York Times ja uutiskanava CNN ovat saaneet haltuunsa.

Capitolin poliisin sisäisen valvojan raportin mukaan johtoporras jätti huomiotta tärkeää tiedustelutietoa ja kielsi mellakkapoliiseja käyttämästä voimakkaimpia joukkojenhallintakeinojaan.

Capitolin oma tiedusteluyksikkö varoitti kolme päivää ennen mellakkaa, että presidentti Donald Trumpin vaalivilppiväitteiden yllyttämien kannattajien kohteena oli kongressi ja että he saattaisivat ryhtyä väkivaltaisiksi.

Uhka-arviossa todettiin tuolloin, että vaalien varastamisesta puhunut kampanja vetää puoleensa valkoisen ylivallan kannattajia, aseistettuja ryhmiä ja muita aktiivisesti väkivaltaa kannattavia, mikä voisi johtaa huomattavan vaaralliseen tilanteeseen.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirasto puolestaan varoitti kaksi viikkoa ennen loppiaista löytäneensä Trumpin kannattajien keskustelupalstoilta kartan Capitol-kompleksin tunnelijärjestelmästä.

Toimintasuunnitelma: "Ei erityistä uhkaa"

Capitolin poliisin ylitarkastajan Michael Boltonin mukaan loppiaista edeltävänä päivänä laaditussa toimintasuunnitelmassa kuitenkin todettiin, että kongressin istuntoon ei kohdistunut erityistä tiedossa olevaa uhkaa.

Capitolin poliisin johtajat ovat aiemmin puolustaneet toimintaansa loppiaisen tapahtumissa.

– Mikään saamamme tiedustelutieto ei ennustanut, mitä tosiasiassa tapahtui, sanoi Capitolin poliisin entinen päällikkö Steven A. Sund senaatille helmikuussa.Boltonin on määrä todistaa raportin sisällöstä edustajainhuoneen kuulemisessa torstaina.

Suojakilpiä puuttui

Voimakkaimpia joukkojenhallintakeinoja kuten tainnutuskranaatteja ei käytetty, koska johtoportaasta oli niin ohjeistettu, raportissa kirjoitetaan. Yksikön poliisit sanoivat myöhemmin uskovansa, että kovemmista keinoista olisi ollut apua kongressiin tunkeutuneita joukkoja vastaan.

Poliiseilla oli myös puutteita varusteissaan. Osa poliisien käyttämistä suojakilvistä särkyi iskun saadessaan, koska ne oli säilytetty väärässä lämpötilassa. Osalta kilvet puuttuivat kokonaan.

Lue myös:

    Uusimmat