Palaneen paperin haju havahdutti opiskelija-Jonin, 26, sammutustöihin – älypuhelin oli sytyttänyt opettajanhuoneen liekkeihin

Hurja päätös lukuvuodelle – kännykkä sytytti tulipalon koulussa 0:40

Lappeenrantalaisen opiskelijan viimeinen koulupäivä sai käänteen, jossa neuvokas toiminta käänsi lopputuloksen parhain päin.

Latauksessa ollut älypuhelin sytytti eilen tiistaina tulipalon lappeenrantalaisessa ammattiopistossa.

Koulussa opiskellut 26-vuotias Joni Penna vietti luokkahuoneessa viimeistä koulupäiväänsä luokkatovereidensa kanssa elokuvaa katsellen.

Hän kertoo havahtuneensa palaneen paperin hajuun, joka tuli viereisestä huoneesta. Elokuva pistettiin oitis paussille.

– Käytiin ulkopuolelta katsomassa, ja opettajanhuoneessa näkyi pienet lieskat, hän kertoo.

Opiskelijat hakivat ripeästi opistotoimistosta yleisavaimen ja kaksi palosammutinta. Opettajan ja kaverinsa kanssa Penna hoiti liekehtivän puhelimen ensisammutuksen.

– Se oli latauksessa ollut opettajan puhelin. Poliisit veivät sen pois, mutta näin, että sen akku oli aivan pullistunut. Se oli sytyttänyt paperit ja kaikki palamaan opettajanhuoneessa.

Opiskelijoiden rahat paloivat taivaan tuuliin

Ikävämpi asia tulipalossa oli, että huoneessa säilytettiin opiskelijoiden koululle maksamaa rahallista panttia, jota vastaan sai lainata koulun työkaluja.

– Siellä oli 1500 euroa, jotka paloivat taivaan tuuliin. Koulu onneksi maksoi rahat heti meidän tileille, Penna kertoo.

Tuli tärveli opettajanhuoneen seinää, jonka palokunta joutui purkamaan. Myös huoneessa ollut korkea hylly paloi poroksi.

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, ja koulussa opiskeleva Penna kuvaileekin heidän olleen paikalla oikeaan aikaan. Päivystävän palomestarin mukaan muutama henkilö hengitti savua, mutta kukaan ei tarvinnut hoitoa.

Unohtumaton päätös lukuvuodelle

Viimeisestä koulupäivästä tuli loppujen lopuksi ikimuistoisempi, kuin opiskelijat osasivat odottaa.

– Ei tätä varmaan unohda, Penna tiivistää.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat