Pakotteista huolimatta kaikki kauppa Venäjän ja Suomen välillä ei ole tyrehtynyt – tällaisia tuotteita itärajan yli tuli syyskuussa

Pakotteista huolimatta kaikki kauppa Venäjän ja Suomen välillä ei ole tyrehtynyt – tällaisia tuotteita itärajan yli tuli syyskuussa 7:15
Mitä hyötyä on pakotteista, jos tuotteita hamstrataan etukäteen siirtymäaikana? Katso koko Jaana Rekolaisen haastattelu yllä olevalta videolta. 

Venäjän hyökätessä Ukrainaan viime helmikuussa ryhdyttiin EU-tasolla nopeasti toimiin hyökkääjämaata vastaan: tähän mennessä on asetettu yhteensä kahdeksan erilaista pakotepakettia, joilla pyritään vaikeuttamaan Venäjän taloudellista tilannetta. Monen korviin tämä kuulostaakin siltä, että kaikki kauppa Venäjän kanssa olisi keskeytetty saman tien. Asian laita ei kuitenkaan ole aivan näin, vaan itärajan yli kulkee edelleen tuotteita.

Pakotteet ovat vähentäneet Venäjän ja Suomen välistä kauppaa merkittävästi, mutta yhä edelleen on tuotteita, joita kuljetetaan itärajan yli molempiin suuntiin.

Syyskuussa Venäjälle vietiin Suomesta tuotteita vähän reilun 80 miljoonan euron edestä, selviää Tullin tuoreista ulkomaankaupan ennakkotilastoista.

Viime vuoden syyskuuhun verrattuna vienti tippui 76 prosentilla, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla vienti jopa lisääntyi.

Näitä olivat esimerkiksi optiset tai lääketieteelliset kojeet ja laitteet, joiden vienti kasvoi viime vuoden syyskuuhun verrattuna lähes 50 prosentilla.

– Vientikielloilla ei ole haluttu puuttua juurikaan terveydenhuollon- tai lääketieteen laitteisiin, niin kuin ei myöskään elintarvikkeisiin. Nämä ovat silloin vientikielloista vapaita laitteita. Kun tarkastellaan yhtä kuukautta, niin siinä voi olla kyse siitä, että joku kauppa tai joitakin kauppoja on toteutunut tämän vuoden syyskuussa, mutta vastaavia ei ole ollut yhtä paljon viime vuonna, selittää EastCham Finlandin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmalle. 

Siirtymäajat mahdollistavat vielä öljytuotteiden hankkimisen

Jos taas katsotaan tuontia, niin Suomeen tuotiin Tullin tietojen mukaan syyskuussa 257,2 miljoonan euron edestä tuotteita Venäjältä. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna tuonnissa oli 66 prosentin verran laskua.

Esimerkiksi raakaöljyn tuonti oli syyskuussa nollissa, mutta öljytuotteita sen sijaan tuotiin 43 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden syyskuussa. Miksi?

– Sekä raakaöljyn että öljytuotteiden osalta on itse asiassa vielä siirtymäajat menossa, eli raakaöljyäkin saisi vielä tuoda Suomeen, mutta Suomi on lopettanut raakaöljyn tuonnin ja korvaa sitä tuontia muun muassa Norjasta ja Iso-Britanniasta, Rekolainen kertoo.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Pakotepaketeissa on erilaisia siirtymäaikoja, joilla pyritään helpottamaan yritysten toimintaa ja varautumista tulevaisuuteen. Öljytuotteissa siirtymäaikaa on vielä ensi vuoden helmikuuhun saakka.

– Syyskuun kasvu vaikuttaa ehkä suurelta, mutta siinäkin on vähän harhaa – tiedetään, että öljyn hinta on ollut nyt korkealla ja osa siitä selittyy ihan raaka-aineen hinnan nousulla, hän toteaa. 

Vienti Venäjälle on siis vähentynyt, mutta onko jonkun tuotteen pula aiheuttanut maalle oikeasti vahinkoa? Entä mitä hyötyä on pakotteista, jos tuotteita hamstrataan etukäteen siirtymäaikana? Katso koko haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta. 

Lue myös:

    Uusimmat