Pakolaiskriisi voi puhjeta koska vain uudelleen, Päivi Nerg uskoo – ”Jäi olotila, että tämä ei voi enää kauan näin jatkua”

Päivi Nerg aavisteli pakolaiskriisiä jo vuonna 2013 nähdessään Turkin pakolaisleirien paisumisen. Nyt hänellä on aavistus, että sama voi tapahtua koska vain uudelleen: EU ei ole edelleenkään onnistunut sopimaan yhteisestä turvapaikkapolitiikasta.

Päivi Nerg sai ensimmäistä kertaa aavistuksen vuoden 2015 pakolaiskriisistä kesällä vuonna 2013, kun hän vieraili Turkissa pakolaisleirillä.

– Minulle jäi siitä olotila, että tämä ei voi enää kauan jatkua, Nerg muistelee uutuuskirjassaan Tiukka paikka.

Nerg lisää tuntevansa tällä hetkellä samoin.

– Se voi tapahtua koska tahansa uudelleen. Silloinkin siellä oli usko siihen, että ”ei täältä kukaan lähde mihinkään ja että kyllä Turkki selviää. Kunhan vain hoidetaan niin, että olot ovat täällä tarpeeksi hyvät.” Uskottiin, että kyllä ihmiset siellä pysyvät, Nerg sanoo.

On hoidettu vain oireita – ei poistettu ongelmaa

Euroopan unioni ei ole vieläkään päässyt sopuun yhteisestä turvapaikkapolitiikasta. Ainoastaan rajojen vartioinnista on sovittu.

Nerg kertoo, että kyseessä on kuitenkin vain oireen hoitaminen, ei itse ongelman poistaminen.

– Suomen kannalta on tietysti hyvä, että jos Venäjän rajan ylitse alkaa tulla turvapaikanhakijoita, niin sitten on isot EU-rajajoukot, jotka voivat tulla meitä avittamaan rajalla.

Lue myös:

    Uusimmat