Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve oli 28. syyskuuta 1994 Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystävä lääkäri. Kun puhelin soi aamukolmelta, hän ei voinut uskoa kuulemaansa todeksi.
– Kun lähdin menemään kohti Tyksiä, epäilin pitkään, että kyseessä täytyi olla harjoitus. Kun sitten kävi ilmi, että näin todella oli tapahtunut, tunne oli kyllä musertavan kamala, Pälve muistelee 20 vuotta myöhemmin.
Pälve toimi 1994 Tyksissa anestesiologina eli nukutuslääkärinä. Estonian uppoaminen aloitti hänen 40-tuntisen työrupeamansa.
Pälve korostaa, että vaikka työvuoro oli raskas ja työntäyteinen, lääkärit pääsivät tilanteessa suhteessa melko vähällä.
– Tämänhän ei ollut lopultakaan lääketieteellinen hätätapaus. Tämä oli meripelastuskatastrofi ja inhimillinen katastrofi. Katastrofi oli merellä ja ne jotka selvisivät, heillä ei ollut kummempia ulkoisia vammoja ja vain muutamalla hypotermia, Pälve kertoo.
Pälveen mukaan Tyksiin toimitettiin kaikkiaan muutama kymmen henkilöä, heistä hänen muistinsa mukaan vain kaksi teho-osastolle.
– Pääsääntöisesti ne potilaat, jotka Tyksiin asti tulivat, tarvitsivat hyvin vähäisessä määrin lääketieteellistä apua. Kaikki olivat lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa sitten kun he sairaalaan asti pääsivät.
Estonian uppoaminen oli suuri mediatapahtuma, joka kiinnosti valtavasti myös kansainvälisesti. Sillä oli vaikutuksensa myös sairaalan toimintaan.
– Sairaalan puolelta kesti jonkin aikaa tajuta, kuinka suuri kansainvälinen mediatapahtuma Estonia oli. Pian pystyttiin kuitenkin järjestämään asianmukaiset tiedotustilaisuudet, Pälve muistelee.
Tiedotusvälineet saivat myös moitteita tunkeilusta.
– Itse en päivän mittaan niin paljon poliklinikalla työskennellyt, joten se ei omaan silmääni sattunut, mutta toki kuulin nälkäisistä toimittajista, jotka käyttäytyivät sairaalan tiloissa sopimattomasti eli pyrkivät tunkeutumaan sisälle ja haastattelemaan henkilöitä, joita sinne oli onnettomuudesta tuotu.
Pälve oli Estonian katastrofin aikaan jo 40-vuotias erikoistunut ja paljon kokenut lääkäri, mutta tapahtumat jättivät häneen silti jälkensä.
– Muistan varmasti läpi koko elämäni, kun iltapäivällä 12 tuntia onnettomuuden jälkeen Tyksiin tuotiin potilaita ja hälytystietojen mukaan odotettiin hoitoa tarvitsevia potilaita. Sitten paljastui, että he olivatkin selkeästi menehtyneitä. He olivat nuoria ihmisiä ja heitä oli useampia… Tokihan se mieleen jäi.