Päiväkotien ryhmäkokoja ei haluta kasvattaa - nettiadressiin 25 000 nimeä vuorokaudessa

Päiväkotien ryhmäkoon kasvattamista vastustava nettiadressi on kerännyt reilussa vuorokaudessa yli 25 000 nimeä.

Nettiadressi löytyy osoitteesta adressit.com.

Nettiadressin allekirjoittaneet vastustavat hallitusohjelman linjausta, joka muuttaisi päivähoidon lasten ja kasvatushenkilökunnan välistä suhdelukua. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhden hoitajan vastuulle tulisi enemmän lapsia.

Hallitusohjelmassa on mainittu, että yhden hoitajan vastuulla voisi entisen seitsemän lapsen asemesta olla kahdeksan yli 3-vuotiasta lasta.

Adressin ensimmäinen allekirjoittaja on turkulaisen päiväkodin johtaja Laura Mälkönen. Hänen mielestään ryhmäkoon kasvattamisella olisi paljon haittavaikutuksia.

– Aika vähenee meiltä aikuisilta mitä me pystymme antamaan lapsille, miten me voidaan olla läsnä ja kohtaamaan niitä, ihan pysähtymään jokaisen luokse, Mälkönen kertoo MTV Uutisille 

Mälkösen mukaan isossa ryhmässä lapselle voi syntyä oppimis- ja keskittymisvaikeuksia, joilla voi olla hyvin pitkäkestoisia seurauksia.

Tuhansien mielenosoitus luvassa?

Hänen mukaansa adressille on luvassa jatkoa.

– Ollaan työstetty mielenilmausta kesäkuun 10. päivälle Helsingissä ja muissakin kaupungeissa on suunnitteilla samana päivänä samaan aikaan. Tähän mennessä ilmoittautunut on jo 6000 osallistujaa. 

Adressin yhteydessä on jätetty yli 300 kommenttia, joissa kannetaan huolta päiväkotien ryhmäkoosta. 

– Lapset eivät pysty vaikuttamaan ja puolustamaan itseään tässä asiassa. Meidän aikuisten tulee puolustaa heitä ja välittää heidän hyvinvoinnistaan kun siihen on tarvetta, eräs kirjoittaja kommentoi.

– Jos suhde olisi 5 lasta / hoitaja( yli 3v ryhmissä), niin sitten voisi jo alkaa puhumaan laadukkaasta ja yksilöllisestä varhaiskasvatuksesta, johon jokainen lapsi on oikeutettu, kommenteissa sanotaan.

– Olen päiväkodissa töissä ja jo olemassa olevat ikuiset säästämiset ovat tehneet päiväkodeista lastensäilömispaikan jossa laatu on jo niin alhaalla ettei sitä voi millään mitata. Säälittää lapset, toinen kommentoija kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat