Paita kattoon! Lukon ja Leijonien sankarivahti Petri Vehanen herkistyi kyyneliin ja vitsaili läheisensä kohtalolla – "Lainatakseni entistä pääministeriä, sori siitä"

Petri Vehasen pelinumero 35 nostettiin Rauman Lukon kotihallin kattoon perjantaina SM-liigakierroksen alkajaisiksi. Tilaisuus sai Leijonien mestarimaalivahdin kyyneliin. 

Vehasen, 42, uraa juhlistettiin Lukon ja Oulun Kärppien välisen ottelun yhteydessä. Vehanen kiitti puheessaan läheisiään, valmentajiaan, pelaajatovereitaan ja hänen uraansa vaikuttaneita ihmisiä. 

Erityisesti hän nosti esiin yhden valmentajan, Ari Moisasen. Kaksikon yhteistyö alkoi Vehasen B-juniorivuosina ja ystävyys jatkuu edelleen. 

– Iso osa siitä, että seison täällä tänä päivänä, on hänen ansiotaan, Vehanen kiitti ja harmitteli, ettei KHL:ssä valmentava Moisanen päässyt paikalle. 

Vehanen herkistyi erityisesti silloin, kun hän kiitti vaimoaan ja kahta tytärtään. Puheeseen mahtui kuitenkin myös huumoria: anteeksipyyntö omalle siskolle, joka joutui palelemaan hallin käytäville veljen jääkiekkoharrastuksen takia. 

– Lainatakseni entistä pääministeriä, sori siitä, Vehanen heitti. 

Myös vierasjoukkue Kärpät kunnioitti Vehasta tämän merkkipäivänä. Maalivahdin kanssa maailmanmestaruutta keväällä 2011 juhlineet Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä ja Janne Pesonen antoivat Vehaselle muistoesineen halauksien kera. 

Vehasen uran kovimmat saavutukset olivat MM-kulta ja KHL-mestaruus 2010. SM-liigassa hän edusti ainoastaan Lukkoa. Uransa hän päätti reilu vuosi sitten Saksan liigassa. 

Lue myös:

    Uusimmat