Painimestari Petra Olli pudottaa alempaan painoluokkaan – "Systeemin muutoksessa iso ero"

Petra Olli: Tältä se maailmanmestaruus haisee 3:16
Videolla Petra Ollin paluu Suomeen maailmanmestarina

Painin maailmanmestaruuden lokakuussa voittanut Petra Olli tähtää jatkossa painoluokkaa alemmas.

Olli voitti MM-kultaa 65-kiloisten sarjassa. Painoluokat ovat vaihdelleet, hän saavutti vuoden 2015 MM-hopean 58-kiloisissa, seuraavan vuoden EM-kullan hän voitti 60-kiloisissa, mutta paini Rion olympialaisissa 58 kilon sarjassa. Koko kausi 2018 meni 65 kilon sarjassa.

Kamppailulajeihin kuuluva painonpudotus juuri ennen h-hetkeä on rajua touhua.

– Nyt se on se 65, mutta ensi vuonna 62. Riossa olin 58:ssa, joten siinä on isot heitot. Painisysteemi on muuttunut, Riossa oli vielä iltapuntari edellisenä iltana, nyt on aamupunnitus samana päivänä. Siinä on vain pari tuntia aikaa tankata, ja se on kyllä todella iso ero. Moni onkin mennyt ylempään painoluokkaan, Olli kertoi MTV Sportille.

– Se 62 on minulle ihan optimi, kyllä siihenkin saa painoa pudottaa ja tehdä töitä. Helppoa se ei tule olemaan, eikä pidäkään, Olli totesi.

Kausi 2017 meni ohi loukkaantumisten takia, mikä osaltaan vaikutti tämän kauden valintaan painia 65-kiloisissa.

– En halunnut pudottaa, kun oli kyynärpääongelmaa, enkä halunnut pudottaa sitä painoa. Viimeiset kuukaudetkin keskityttiin vain treenaamiseen ja Ahtokin (valmentaja Ahto Raska) sanoi, että "ehdit sinne kuuskakkosiin ensi vuonnakin, älä nyt siitä murehdi", Olli sanoi.

Ensi kaudella edessä on kevään EM-kisat, joka on välietappi unelmalle – olympiakulta on tähtäimessä vuonna 2020.

Tärkeää rahallista tukea

Petra Olli ehti vetää happea marraskuun ajan ja fiilistellä maailmanmestaruuttaan. Treenaamaan hän halusi nopeasti, mutta MM-kisojen jälkeinen kuukausi harjoiteltiin oman mielen mukaan. Joulukuun alusta on menty taas kovempaa ja helmikuussa pitää taas olla kunnossa Ruotsin kovatasoisessa turnauksessa.

Olli on saanut mestaruuden myötä taloudellistakin turvaa. Nykyinen asuinkaupunki Seinäjoki muisti häntä rahallisesti ja kotikunta Lappajärvi palkitsi mestarinsa 10 000 euron stipendillä.

– Totta kai se on iso juttu. En itse ole ollut mitään vaatimassa, mutta kun tuollaisia isoja summia ja hienoja eleitä saa, se lämmittää mieltä. Tämä painikaan ei ole mikään rahakkain laji, kun kisoissa ei ole palkintorahoja tai muuta, niin se helpottaa ja tuo turvaa tulevaan. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot, Olli sanaili.

– Minulla on ollut pitkään hyviä tukijoita taustalla ja viime vuosi meni loukkaantumisten takia ohi, mutta sponsorit ovat säilyneet. Minun urheilu-urani ei ole kaatuntu yhteen loukkaantumiseen taloudellisesti tai fyysisesti. Hyvä, että on tällainen tilanne, että saa keskittyä pelkästään urheiluun. On paljon nuoria, jotka joutuvat käymään töissä tai opiskelemaan samaan aikaan, hän jatkoi.

Maailmanmestari Petra Olli tänään Tulosruudun Viikon vieraana kello 22.25 alkavassa lähetyksessä. Olli avaa Antero Mertarannan haastattelussa muun muassa sitä, miten hänestä tuli painija.

Lue myös:

    Uusimmat