USA, 2004. Ohjaus: Terry Zwigoff. Käsikirjoitus: Glenn Ficarra, John Requa. Kuvaus: Jamie Anderson. Leikkaus: Robert Hoffman. Tuotanto: John Cameron, Sarah Aubrey, Bob Weinstein. Pääosissa: Billy Bob Thornton, Brett Kelly, Tony Cox, Lauren Graham, Bernie Mac. Kesto: 93 min. Levittäjä: Scanbox.
Jouluhössötystä karsastavat saavat nyt katsottavakseen toivetarinan, kun läpeensä paha pukki tulee, ryyppää, kiroilee, rötöstelee, kaataa naisia eikä piittaa lapsista pätkääkään. Billy Bob Thorntonin näyttelemä pikkuhuijari Willie tekee tympääntyneenä keikkaa ostoskeskuksen joulupukkina kuunnellen vekaroiden joululahjatoiveita inhon virne suupielessään. Öisin hän tekee ryöstöjä rikostoverinaan kääpiö, joka päivisin hymyilee Willien vierellä iloisena tonttuna. Renttupukin suunnitelmat mutkistuvat, kun hänen elämäänsä sotkeutuu koulukiusattu pikkupoika, jolla on suorastaan nyrjähtäneen vankka usko joulupukkiin - eikä tämä hevillä luovu uskostaan. Myös eräs hehkeä baarimikko tuntee voimakasta seksuaalista vetoa joulupukkiasuisiin miehiin. Nämä kaksi sitovat itsensä Willien elämään, mutta eivät Luojan kiitos muuta häntä uudeksi ja valaistuneeksi ihmiseksi.
Billy Bob Thornton on roolissaan täydellinen: hän on ihanan inhottavasti rivo, räjähtänyt ja kroonisesti äreä. Brett Kelly tekee myös hienosti roolinsa läskinä ja räkänokkaisena, pohjattoman rasittavana mutta samalla julmasti kiusattuna lapsena. Kääpiöt ovat elokuvissa harvoin aidosti hauskoja, mutta nyt Tony Coxin esittämä kääpiöhahmo on käsikirjoitettu niin, että poliittinen korrektius saa kyytiä.
Paha pukki on maukkaalla tavalla todella mauton elokuva, jota tosikkojen ja empatiaa uhkuvien ihmisten ei missään nimessä pidä mennä katsomaan, varsinainen Ihanan elämän vastakohta. Käsikirjoittajat ovat poimineet elokuvaan kaikki joulunajan vastenmielisimmät ja rasittavimmat ilmentymät. Paha pukki on oikeastaan yhden vitsin elokuva, jossa ei ole suuria kerronnallisia oivalluksia. Siksi se on kertakäyttöviihdettä, mutta mainiota sellaista. Päähenkilön hapan sarkasmi on parhaimmillaan niin riemastuttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, ettei vitsi yhden katsomiskerran aikana ehdi väljähtyä. Lopussa karkeutta pehmitetään pienellä sentimentaalisuudella menemättä kuitenkaan lässyttelyyn.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Scanbox