Koronavirustartunnan on saanut maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa ihmistä, kertoo Worldometer-sivuston seuranta. Virus ei katso titteleitä, ja se on huomattu ympäri maailman.
Suomessa ylin valtionjohto on toistaiseksi säästynyt tartunnoilta. Sanna Marinin (sd.) hallitus oli kuitenkin hetken etätöissä menneellä viikolla. Kaksi ministeriä oli ollut samassa tilassa kuin henkilö, jolla epäiltiin tartuntaa. Koronatestin tulos oli kuitenkin negatiivinen.
Presidentti Martti Ahtisaaren, 82, ja rouva Eeva Ahtisaaren, 83, koronatartunnasta kerrottiin maaliskuun loppupuolella. Tasavallan presidentin kanslia kertoi kuitenkin 14. huhtikuuta viimeisimmän Ahtisaarten viimeisimpien koronatestien tulosten olleen negatiivisia.
Venäjän pääministeri Mihail Mišustinin koronatartunnasta kerrottiin reilu viikko sitten. Tammikuussa virassaan aloittanut Mishustin, 54, on tartunnan vuoksi karanteenissa. Pääministerin lisäksi ainakin kaksi venäläisministeriä on saanut tartunnan.
0905-kuva1-korona-johtajat-venaja
Britannian pääministerin Boris Johnsonin tilasta ehdittiin jo huolestua. 55-vuotiaan Johnsonin kerrottiin maaliskuun lopussa potevan ainoastaan lieviä oireita, kunnes tilanne kääntyi päälaelleen.