Pääministeri Sipilä tuomitsee väkivallan, vihapuheen ja rasismin: "Hyvä, että väkivaltaisten järjestöjen laillisuus kartoitetaan"
Pääministeri Juha Sipilä on ottanut kantaa Helsingin Asema-aukion ja Kajaanin Otanmäen tapausten herättämään keskusteluun.
– Tuomitsen väkivallan, rasismin ja vihapuheen kaikissa muodoissaan. Niille ei pidä antaa minkäänlaista tukea tai myötäilyä. Samalla kokoontumis-, järjestäytymis- tai mielipiteenvapaudesta on pidettävä kiinni, toteaa Sipilä blogissaan.
Sipilän mukaan maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita koskevaan keskusteluun on tullut viime päivinä vakava lisäsävy.
– Vastakkainasettelu on omiaan ruokkimaan kärjistynyttä ilmapiiriä, hän kirjoittaa
Sipilä toteaa, että nyt on pidettävä pää kylmänä ja sydän lämpimänä.
Sipilä kirjoittaa pitävänsä erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) on päättänyt kartoittaa uudelleen väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden.
Sipilä kertoo haluavansa esittää osanoton omaisten ja läheisten suruun omasta ja koko hallituksen puolesta.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää