Poliisi aloittaa esiselvityksen pääministerin ateriakorvauksista – Marin: En ole pyytänyt ateriaetua

Pääministeri Marin ohjaisi pääomien verotuksesta siivun kunnille 1:54
Katso myös: Pääministeri Marin ohjaisi pääomien verotuksesta siivun kunnille.

Esiselvitys ei koske pääministeri Marinia.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Twitterissä, ettei ole pyytänyt ateriaetua tai osallistunut asiasta päättämiseen.

– Kun olen aloittanut tehtävässä, minulle on kerrottu, että tämä sisältyy Kesärannassa asumiseen ja yöpymiseen, ja että näin on toimittu myös aiempien pääministerien osalta, hän kirjoittaa.

Marin kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että menettely selvitetään. Hän on pyytänyt asiaan liittyvien hankintojen keskeyttämistä toistaiseksi.

– Olen luottanut asiassa virkamiehiltä saamaani tietoon ja ohjeistukseen. En ole itse tehnyt hankintoja, vaan kaikki hankinnat on tehty valtioneuvoston kanslian virkakunnan ja työntekijöiden toimesta.

Marinin käyttämä etu nousi julkisuuteen Iltalehden kerrottua aiemmin tällä viikolla, että pääministerin perheen yksityiskäyttöön tulevia elintarvikkeita maksetaan valtion varoista noin 300 eurolla kuukaudessa.

Asiasta tehty yksi tutkintapyyntö

Helsingin poliisilaitos kertoi aiemmin tänään tekevänsä esiselvityksen valtioneuvoston kanslian myöntämästä pääministerin ateriakorvauksesta. Poliisille on saapunut asiasta yksi tutkintapyyntö ja poliisin on tehtävä asiasta vähintään esiselvitys, poliisi kertoo.

– Esiselvityksessä arvioidaan, onko asiassa syytä epäillä virka- tai jotakin muuta rikosta sen osalta, että pääministerille on korvattu aterioita, vaikka ministeripalkkiolaki ei tätä ainakaan sanamuotonsa perusteella näytä mahdollistavan, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Esiselvitys ei koske pääministeri Marinia.

– Korostan, että esiselvitys ei koske millään muotoa pääministeriä tai tämän virkatoimia, sillä niiden arvioimiseen esitutkintaviranomaisella ei ole itsenäistä toimivaltaa. Tässä vaiheessa arvioidaan ainoastaan valtioneuvoston kanslian muiden virkamiesten menettelyä, tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Teemu Jokinen sanoi tiedotteessa.

Juttua päivitetty Marinin kommenteilla 28.5.2021 klo 12.42.

Lue myös:

    Uusimmat