Muistan, kun reilut 10 vuotta sitten ajoimme perheen kanssa ensimmäisiä kertoja ostoksille saksalaisen Aldi-halpahalliketjun liikkeeseen täällä Münchenissä. Ketju on täsmälleen samoilla periaatteilla toimiva kuin myös meille Suomeen rantautunut Lidl: sortimenttia on rajoitettu ja hinnat ovat hävyttömän halpoja.
Olin kuullut huhuja, että erityisesti lauantaisin halpahalleissa täyttävät kärryjään kaikkein varakkaimmat saksalaiset, ne joilla olisi varaa myös niin sanottuihin normaalihintaisiin tuotteisiin. Pelkästään parkkipaikan autovalikoima vahvisti huhut: rivit olivat kuin suoraan saksalaisten luksusvalmistajien Mercedeksen, Audin ja BMW:n uusimpia menopelejä esitteleviltä messuosastoilta.
Vähän myöhemmin poikani kertoi koulutoverinsa isästä, erittäin varakkaasta investointipankkiirista, joka oli kehunut pojille löytäneensä juuri samaisesta Aldista kaikkien aikojen halvinta oliiviöljyä. Pojat kuuntelivat hintatietoisen isän vuodatusta kaikkein kalleimman mahdollisen BMW:n takapenkillä.
Näiden kokemusten jälkeen olen seurannut tarkasti saksalaisen vähittäiskaupan kehitystä. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kaikkia suhteellisuussääntöjä rikkova hintatietoisuus on saksalaisten kansansairaus. Erityisesti elintarvikkeet ja päivittäistavarat eivät saisi maksaa mitään. Niitä pitäisi valmistaa jossain ilmaiseksi ja myydä eteenpäin nollamarginaalilla. Mikään ammattiryhmä tai liiketoiminta-ala ei saisi vetää ainuttakaan kymmenystä välistä – ei vaikka alat työllistävät satoja tuhansia ihmisiä.
Irvokkainta on, että iso osa näistä halvimman hinnan metsästäjistä kuuluu Saksassa ammattiliittoihin, joiden mielestä toinen toistaan verenhimoisemmat halpahallien omistajat maksavat työntekijöilleen hävyttömän pientä palkkaa. Viimeisin esimerkki on kemikaalikauppaketju Schlecker. Sen väitetään siirtävän koko laajan työntekijäkaartinsa työnvuokraajan palvelukseen, jotta tuntipalkat voidaan puolittaa.
Ay-pamput puhkuvat pyhää vihaa ja saavat tukea ääniä kalastelevilta poliitikoilta: tällaista peliä ei aiota hyväksyä – palkkoja polkevan Schleckerin työehtokäytäntöihin aiotaan tavalla tai toisella puuttua.
Pää alkaa loputtomassa hintakilpailussa ilmeisesti tulla vetävän käteen. Vuosien ajan saksalainen päivittäistavarakauppa on käynyt säälimätöntä tarjoussotaa. Halvimpien hankintojen perässä juoksevat kuluttajat ovat äänestäneet kukkaroillaan nimenomaan niiden ketjujen puolesta, joissa henkilöstökustannuksia yritetään polkea koko ajan lähemmäs nollaa.