Pää kii -yhtyeen Teemu Bergman teki rikosilmoituksen Punkstoo-tilin julkaisusta
Punk-yhtye Pää kiin solisti Teemu Bergman on tehnyt rikosilmoituksen Punkstoo-tilin julkaisusta.
Asianajaja Hannu Kaitaluoma sanoo, että rikosilmoitus törkeästä kunnianloukkauksesta on jätetty eilen Helsingin poliisille.
– Se koskee yhtä julkaisua, mutta en sen tarkemmin voi kommentoida. Olen joutunut liittämään siihen salassa pidettäviä asiakirjoja, niin en tämän tarkemmin pysty puhumaan asiasta, Kaitaluoma sanoo STT:lle.
Rikosilmoituksesta kertoi eilen Ilta-Sanomat.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Aiemmin heinäkuussa Instagram-tili Punkstoo alkoi julkaista anonyymejä kertomuksia seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta punk-piireissä. Bergman julkaisi pian Facebookissa, että bändi on perunut tulevat esiintymisensä. Samalla hän pahoitteli huonoa käytöstään, mutta kiisti häntä kohtaan esitetyt väitteet rikoksista.
Kaitaluoma sanoo, että nyt tehty rikosilmoitus ei kohdistu yleisesti tiliin, vaan yhteen julkaisuun ja tiettyyn henkilöön.
– Olemme mielestämme pystyneet yksilöimään henkilön.
Kaitaluoman mukaan ensi viikolla on tarkoitus jättää toinen rikosilmoitus, joka koskee toista Punkstoo-tilin julkaisua.
Punkstoo-tili on sittemmin tyhjennetty. Ylläpitäjä on kirjoittanut, että tili täytti tavoitteensa herätettyään keskustelun punk-kulttuurin ongelmista.
– Kiitos rohkeille uhreille, jotka ovat antaneet julkaista kokemuksiaan. Kiitos teille, jotka olette osoittaneet tukenne. Vaikka tämä tili poistuu, keskustelu aiheesta ei saa päättyä, julkaisussa sanotaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää