Oulun Kärpät aloitti kauden tuulettamalla hallitustaan

Kärpät
KärpätSM-liiga 2008
Julkaistu 11.09.2009 11:00(Päivitetty 11.09.2009 11:06)

Kauppaneuvos Matti Pörhö valittiin Oulun Kärpät Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi torstaina hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Pörhö siirtyy varapuheenjohtajan tehtävistä puheenjohtajaksi, kun Kärppien historian pitkäaikainen vaikuttaja, teollisuusneuvos Seppo Arponen luopui luottamustehtävistään.

Tehtävänsä jättäneen Seppo Arposen tavoin Pörhö on ollut mukana seuran toiminnassa aina 1994 talousvaikeuksista nousun ja menestyksen vuosiin. Hän aloitti Oulun Kärpät 46 ry:n johtokunnassa, kun seuraa alettiin nostaa suurimpien talousvaikeuksien jälkeen jääkiekkoilun kärkikaartiin. Oulun Kärpät Oy:n varapuheenjohtajana kauppaneuvos on ollut sen perustamisesta alkaen vuodesta 2000.

- Otan tehtävän vastaan haasteellisin mielin ja nöyränä. Kiekkosydän lähtee liikkeelle siitä, että tästä mennään eteenpäin niin, että vajaan 15 vuoden aikana tehty hyvä työ ja laadukas toiminta jatkuvat edelleen. Kärpät on Pohjois-Suomelle niin merkittävä, ettei sen toimintaa johdeta hetken varassa, vaan selkeän, määrätietoisen jatkumon mukaan, Pörhö toteaa.

Kauppaneuvos Pörhö ottaa tehtävän vastaan tilanteessa, jossa talouselämän suunta on haastava.

- Selvää on, että elinkeinoympäristömme tilanne vaikuttaa toimintaan ja ilman ympäristön taloudellista tukea huippu-urheilua on vaikea tehdä. Nyt on pyrittävä löytämään keinot toimia haastavassa talouden tilanteessa.

Osakeyhtiön hallitus valitsi uudeksi varapuheenjohtajaksi Heikki Kontsaksen ja kutsui hallituksen ulkopuoliseksi sihteeriksi Pasi Hagmanin. Keskiviikkoisen yhtiökokouksen valtuuttamana hallituksen jäseninä jatkavat Heikki Airio, Arto Ylimartimo ja Jorma Terentjeff. Arposen tilalle hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Jari Pirinen. Kontsas jatkaa SM-liigan hallituksessa seuran edustajana.

Kiekkovaikuttaja Seppo Arponen on toiminut Oulun Kärpät Oy:n puheenjohtajana yhtiön perustamisesta alkaen vuodesta 2000. Oulun Kärpät 46 ry:n varapuheenjohtaja hän oli 1994 ja puheenjohtaja vuodet 1995-2001, ja Kärppä-säätiön puheenjohtajan tehtävissä hän oli 2002-2009. Arponen on edustanut seuraa SM-liigan hallituksessa vuodesta 2000 lähtien, hallituksen varapuheenjohtaja hän oli 2003-2008.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kärpät