Oulun henkirikosepäily muuttui taposta murhaksi: Kolmekymppinen mies surmasi tuttunsa teräaseella – uhri löytyi läheltä leikkipuistoa

Oulun Kaukovainiolla 31. toukokuuta tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut.

Oulun poliisin tiedotteen mukaan esitutkinta-aineisto on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan nimikkeellä murha.

Rikoksen uhri ja epäilty ovat noin 30-vuotiaita ulkomaalaisia miehiä, ja he tunsivat toisensa aiemmin.

Poliisi tutki rikosta ensin tappona, mutta esitutkinnassa selvinneiden seikkojen vuoksi epäilty rikosnimike on muuttunut murhaksi.

Poliisi epäilee, että tekoa oli suunniteltu ennalta.

Henkirikoksesta epäilty mies on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa teräaseella uhrin kuoleman.

Epäilty on kiistänyt tahallisen henkirikoksen esitutkinnassa ja kertonut puolustaneensa itseään tilanteessa.

Tekoon ei liity esitutkinnan perusteella muita ihmisiä. Syytteen nostamisen määräpäivä on 15. lokakuuta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja