Oudoimmat kiellot koulussa
Kännykän kiinnipitopakko ja lelujen pääsykielto tunneille on monen mielestä ymmärrettävää. Yhdysvaltalaisissa ja brittiläisissä kouluissa kiellot ovat menneet astetta pidemmälle.
Mitä uskomattomimmat esineet ja ilmiöt ovat saaneet tuomion koulunisiltä ja opiskelijoiden vanhemmilta.
Rinnat paha asia
Etelädakotalaisessa lukiossa on syyskuun alussa kielletty rintasyöpätietoisuuden lisäämiseen tarkoitetut kumirannekkeet. Syypäänä lienee koristeiden teksti "I (sydän) boobies".
Ongelmana eivät ole vanhempien kriittiset mielipiteet rannekkeiden vitsikästä slogania vastaan, vaan useiden lukioiden rehtorit ovat tuominneet asusteet epäsoveliaina luokkaan. Myös muissa yhdysvaltalaisissa osavaltioissa rannekkeet ovat joutuneet koulujen edustajien syyniin ja osassa kouluja myös pannaan.
Ihmisen kehitystä ei kuvata
Vaskipuhallinten, ja samalla ihmisen, evoluution kannatuspaidoissaan kuvannut Missourin Smith Cotton High School -yhtye ei tiennyt, millaiseen ryöpytykseen heidän luomansa vaatekappale joutuu. Useat bändin kotilukion opiskelijoiden vanhemmat vaativat darwinismiin viitanneet paidat pannaan uskonnollisten vakaumustensa vuoksi. Koulu myöntyi ja osti kaikki painatetut pukineet opiskelijoilta 700 dollarin hintaan pitääkseen ne poissa kouluista.
Halaaminen häiritsee
Skotlantilainen peruskoulu kielsi isänpäiväkortit kunnioituksesta isättömiä lapsia kohtaan. Äitienpäivän juhlistaminen käy silti päinsä.
Yhdysvaltalaisessa luokkahuoneessa kieltolistalle joutui sanakirja, kun oppilaat olivat erehtyneet etsimään selityksiä tuhmille sanoille. Onneksi vuoden alussa sattuneessa tapauksessa sanakirjat saivat palata luokan kirjahyllyille, kun vanhemmat yhdessä koulun edustajien kanssa olivat kokoontuneet asian tiimoilta.
Illinoislaisessa koulussa kiellettiin halaaminen vuonna 2007, sillä sitä pidettiin häiritsevänä käytöksenä. Tuolloin 13-vuotias koulun tyttöoppilas joutui jälki-istuntoon halattuaan kahta toveriaan viikonloppuhyvästeiksi. Koulun lausunnon mukaan hellyydenosoitukset osoittavat huonoa makua, surkeaa arvostelukykyä ja teko tuo epäluottamusta koululle ja teon osallisille, sanotaan msnbc.comin uutisessa.
Hippa ja joulupuu mustalla listalla
Denverin osavaltiossa keskustelu maahanmuutosta johti muutama vuosi sitten siihen, että eräs paikallinen koulu kielsi kaikkien sellaisten lippujen käytön, joiden katsotaan herättävän tunteita. Niinpä kotimaan lipun vilauttelu ei ole koulussa sallittua.
Washingtonilaisissa peruskouluissa taas esimerkiksi hippa joutui kielletyksi, koska sen ajateltiin aiheuttavan liian monia turmia koulun pihalla. Kumpi on pahempaa, iloton ja liikunnaton välitunti vai toisinaan leikkien tuoksinassa sattuneet vahingot?
Viime jouluna oregonilainen ala-aste katsoi jopa joulukuusen häiritsevän oppilaiden keskittymistä siinä määrin, että puu sai lähteä. Osa vanhemmista piti joulupuuta liian uskonnollisena.
MTV3
Pääasialliset lähteet:
www.huffingtonpost.com
Kuvat: Colourbox
Uusimmat
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:52
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
Lataa lisää