Mainos

Toria välttelevät maahanmuuttajat pelkäävät kostoiskuja Turussa: Taksikuskeilta vuoroja väliin – romanikerjäläisetkin kadonneet

Turun puukkoisku näkyy yhä Turun kauppatorin alavireisissä kävijämäärissä. Esimerkiksi osa maahanmuuttajataustaisista kävijöistä on selvästi myös vältellyt toria, arvioivat torielämää säännöllisesti seuraavat.

Toriyrittäjä Rita Sunin mukaan myös kerjäläiset välttelevät tällä hetkellä toria.

– Romanikerjäläiset ovat kadonneet täysin, sanoo Suni.

Torin laidalla päivystävät taksikuskit ovat kertoneet pitkin alkuviikkoa, että isku näkyi myös heidän työpaikallaan heti. Käytännössä maahanmuuttajataustaiset kuskit jättivät usean taksikuskin mukaan viikonloppuvuorot väliin mahdollisten heihin kohdistuvien iskujen pelossa.

Useat yrittäjät kertovat, että torikojuilla tai torin laidalla sijaitsevissa yrityksissä vierailee nyt tavallista vähemmän väkeä. Torin hiljentymisestä huolimatta kynttilöiden äärellä on suurehko ihmisjoukko lähes vuorokaudenajasta riippumatta.

– Ihmiset ostavat paljon ruusuja ja muita kukkasia surupaikalle ja muistavat uhreja, Pirjo Ahtinen kukkakojulta sanoo.

Ahtinen arvioi, että kukkakoju lienee myös harvoja paikkoja torilla, jossa ihmisiä on vieraillut tavallista ahkerammin.

Torilla on yhä ympäri vuorokauden myös poliisipari. Vanhemman konstaapelin Mikko Seppäsen mukaan järjestelyä jatketaan toistaiseksi, eli kunnes johdosta toisin päätetään. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.