Osa lääkäreistä keskeyttäisi lasten koronarokotukset kokonaan – rokoteasiantuntija: rokote pienempi paha kuin sairaus

8:53
Lapset ja nuoret törmäävät netissä hurjiin väitteisiin koronarokotteista.

Koronarokotevastaisuus saa yhä näkyvämpiä muotoja. Erityisesti lasten rokotukset ovat huolestuttaneet viime aikoina. Rokotuksia on häiriköity kouluissa ja lisäksi ryhmä lääkäreitä on käynnistänyt kampanjan lasten rokotuksia vastaan.

MTV3:n Viiden jälkeen -ohjelmassa keskustellaan tänään koronarokotteiden turvallisuudesta, kun samaan pöytään istuu rokottamiseen kriittisesti suhtautuva kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri ja lääketieteellisen mikrobiologian dosentti Tamara Tuuminen sekä rokotteiden puolesta puhuva Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

12 vuotta täyttäneille alettiin antaa koronarokotuksia tässä kuussa. Eläkkeellä oleva lääkäri Tamara Tuuminen sanoo, että rokotukset pitäisi keskeyttää. Tuuminen kuuluu koronarokotuksia vastustavaan Pelastetaan Suomen lapset -ryhmään.

– Periaatteessa kaikki rokotukset pitäisi keskeyttää, mutta ennen kaikkea lasten rokotukset kunnes viranomaiset voivat osoittaa että preparaatit ovat turvallisia.

Tuuminen käyttää sanaa preparaatti, koska hän ei halua puhua rokotteista.

– Esimerkiksi Pfizerin ja Modernan rokotteet eivät ole rokotteita ollenkaan. Ne ovat kokeellisia preparaatteja ja kemikaalisia konstruktioita.

Mika Rämet puolustaa rokotteen ottamista myös lasten osalta.

– Rokotteen osalta ainakin tiedetään, mitä vaikutuksia on tulossa. Itse taudin sairastaminen altistaa laajalle kirjolle oireita. Vaikka lapsilla tauti on pääosin lievä, on osa sairastumistapauksista hyvin vaikeita, Rämet sanoo.

– Nuorilla korona voi olla lieväoireinen, saattaa olla oireetonkin. Mutta toinen puoli on, että nuorissakin ikäluokissa on ollut tarvetta myös tehohoidolle alueilla, joissa on paha koronatilanne.

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa argumentoidaan tänään kello 17.30 koronarokotteen puolesta ja vastaan. Studioon tulevat Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ja kliinisen mikrobiologian eläkkeellä oleva erikoislääkäri ja lääketieteellisen mikrobiologian dosentti Tamara Tuuminen.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja