Apteekkari-lehti: Oriolan vaikeudet vaikuttavat yhä apteekeissa – lisää kriittisiä lääkkeitä Tamron jakeluun

Lääketukkuri Oriolan toimitusongelmat vaikuttavat yhä apteekkien asiakaspalveluun, kertoo Apteekkari-lehti. Julkaisun mukaan pulaa on edelleen muista kuin lääkkeellisistä tuotteista.

Julkaisun mukaan yli 70 prosenttia apteekeista kärsii yhä vähän normaalia huonommasta lääkkeiden varastotilanteesta Oriolan jakeluongelmien vuoksi. Tiedot käyvät ilmi Apteekkariliiton jäsenilleen tiistaina ja keskiviikkona tekemästä kyselystä.

Myös eläinlääkkeiden osalta apteekkien varastotilanne on huono. Kyselyssä selvisi, että eläinlääkkeiden osalta apteekkien varastotilanne on normaali vajaalla kolmanneksella eli 29 prosentilla apteekeista. Yli puolella, 56 prosentilla, tilanne eläimille tarkoitetuissa lääkkeissä on vähän normaalia huonompi, ja tuntuvasti huonompi tilanne on 16 prosentilla apteekkeja.

Apteekkariliitto kertoo kartoittavansa apteekkien varastotilannetta ei-lääkkeellisten tuotteiden osalta ensi viikon alussa.

Oriolan lääketoimitusten ongelmat alkoivat syyskuun alussa, jolloin yhtiö otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän.

Lääkejakelija Tamro ilmoitti keskiviikkona ottavansa jakeluun lisää lääkeyhtiö Orionin kriittisiä lääkkeitä.

Juttua korjattu klo 15.22: Lisätty lähde otsikkoon. Tamro ilmoitti ottavansa lisää Oriolan lääkkeitä jakeluunsa keskiviikkona, ei eilen.

Lue myös:

    Uusimmat