Opetus jatkui Viertolan koulussa tänään – tällainen päivä oli
Viertolan koulussa Vantaalla päivä on mennyt perusopetuksen johtajan mukaan järkyttävään tilanteeseen nähden hyvin. Pienemmät ja isommat oppilaat suhtautuivat asiaan aivan eri tavalla.
Eilen tiistaina Vantaalla tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli poliisin mukaan kuudesluokkalainen poika. Kaksi erittäin vakavasti haavoittunutta ovat kuudesluokkalaisia tyttöjä.
Ampumiset tapahtuivat yleisopetuksen luokassa.
Lue myös: Poliisi vahvistaa MTV uutisille: Kouluampumisesta epäillyn hallusta löytyi pienoisrevolveri
Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo oli tänä aamuna kaksi tuntia Viertolan koululla.
Miten koulupäivä koulussa sujui?
– Koulupäivä sujui tilanne huomioiden hyvin. Alussa kävimme henkilöstön ja kriisityöntekijöiden kanssa asia läpi. Varauduttiin päivään ja siihen, miten asioita käydään läpi luokissa.
– Pyrittiin siihen, että mahdollisimman monessa luokassa olisi kaksi aikuista. Niissä luokissa, joista tiedettiin, että tarve on suurin, oli opettajan lisäksi yksi tai useampi kriisityöntekijä.
– Kokonaisuutena voi sanoa, että päivä sujui olosuhteet huomioon ottaen hyvin.
Minkälainen tunnelma koulussa oli?
– Henkilökunta oli alkuun luonnollisesti ehkä hieman jännittynyt, mutta pääsääntöisesti levollinen. Opettajat kertoivat luokkatilanteista välitunnilla, että tilanne oli sujunut hyvin.
– Pienemmät oppilaat, ekaluokkalaiset, halusivat esimerkiksi keskustella paljon ja kysellä asioita. Heitä kiinnosti, ja äkkiä meni koko oppitunti näiden asioiden käsittelyyn.
– Sitten taas esimerkiksi nelos- ja viitosluokkalaisille opettaja kertoi asiat, minkä jälkeen oppilaat saivat kysellä ja keskustella. Heille noin kymmenen minuutin keskustelu riitti ja sen jälkeen aletiin tehdä koulun normaaleja töitä, matematiikkaa tai liikuntaa. Isommat oppilaat olivat selkeästi jo käsitelleet asiaa kotona vanhempien kanssa.
Näkyikö eilinen tapahtuma poissaoloina, vai uskalsivatko kaikki tulla kouluun?
– Oppilaita oli poissa noin kymmenen prosenttia. Tähän aikaan vuodesta poissaoloprosentti on tavallisesti noin viisi. Osa perheistä oli anonut pääsiäisen jälkeen vapaata ja osalla voi olla myös flunssaa.
– Ehkä aavistuksen enemmän oli poissaoloja kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta, mutta ei merkittävästi.
Minkälaista tukea koulussa oli tarjolla?
– Koulupäivä oli normaalia lyhyempi, kolme tunnin mittainen välitunteineen ja ruokatunteineen. Jokainen opettaja antoi tukea. Lisäsi paikalla oli kriisityöntekijöitä Vantaan ja Keravan alueen sosiaali- ja kriisipäivystyksestä ja useita kriisityöhön koulutettuja kuraattoreita, psykologeja ja kouluterveydenhoitajia.
– Tuki kohdennettiin niihin luokkiin, joissa ajateltiin etukäteen olevan eniten tarvetta.
– Koululla oli myös päivystyspiste, jossa oli tarjolla yksilökeskusteluapua niille oppilaille, jotka sellaista halusivat.
Miten tuki jatkuu?
– Tuki jatkuu koko tämän viikon ja myös ensi viikolla tarpeen mukaisesti. Meillä on niin paljon kriisityöntekijäitä kuin on tarvetta.
– Arvellaan, että huomenna ja vielä perjantaina tuen tarve on laajempi ja sen jälkeen sen asteittain arvioidaan vähenevän. Meillä on ollut vakavia ikäviä tapauksia joskus aiemminkin, ja niiden perusteella kriisityön tarve vähenee asteittain.
Lue myös: Poliisi vahvistaa MTV uutisille: Kouluampumisesta epäillyn hallusta löytyi pienoisrevolveri
Minkälaisia ajatuksia lapsille on herännyt tapahtumasta?
– Varsinkin pienempiä lapsia kiinnostaa, mitä on tapahtunut ja miksi. Isompia tällaiset asiat eivät kiinnosta niin paljon. He ovat sitten ehkä vähän praktisempia (käytännöllisemiä).
– Paviljonki-rakennus on tällä hetkellä käyttökiellossa ja poliisin hallussa. Osalla oppilaista on reppu, kännykkä tai avaimia siellä, ja he haluaisivat saada ne takaisin. Perjantaina voimme niitä palauttaa ja päästään normaalijärjestykseen.
Miten paljon ja millaisissa asioissa vanhemmat ovat olleet yhteydessä?
– Eilen vanhemmat olivat paljon yhteydessä. Tällaisessa vakavassa tilanteessa poliisi vastaa kaikesta toiminnasta ja tiedottamisesta. Heidän ensisijainen tehtävänsä on turvata, että kenellekään ei käy huonosti. Lisäksi on turvattava esitutkintaan liittyviä asioita.
– Tällaisissa tilanteissa poliisi pitää jonkin aikaa oppilaat luokissa, koulussa ja hallinnassaan ja huolehtii, että heillä ei ole mitään vaaraa. Sitten vasta pääsee pois. Nämä hetket olivat luonnollisesti vanhemmille ne vaikeimmat – eli sen välinen aika, jolloin tapahtuma tuli julkisuuteen ja kun oppilaat pääsivät pois ja polisi antoi meille luvan tiedottaa asiasta.
– Tänään on ollut yksittäisiä tiedusteluja. Kokonaisuuteen nähden ja sen perusteella, että kyseessä on 830 oppilaan koulu, tänään on tullut enää hyvin vähän kysymyksiä.
Uusimmat
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
Lataa lisää