Onnellinen odottaja! Ensitreffit-Viola julkaisi pilkahduksen vauvamahastaan

Esikoistaan odottava Ensitreffit alttarilla -Viola on julkaissust kauniin kuvan vauvakummustaan.

Ensimmäisen Ensitreffit alttarilla -kauden söpöläiset Viola ja Esa rakastuivat toisiinsa ohjelmassa heti ensinäkemältä. Kyyhkyläiset ovat edelleen yhdessä ja odottavat parhaillaan perheenlisäystä.

– Hyvä jännitys on päällä. Hämmentyneen onnellinen olo on varmaan paras tapa kuvaamaan tätä tunnetta. Olimme toivoneet tätä ja ajatelleet, että jos lapsi on tullakseen, niin se olisi upeaa, Viola kertoi vauvauutisesta MTV.fille tammikuusssa.

Ahkerasti blogia päivittävä Viola on kuvaillut kirjoituksissaan muun muassa odotusaikaansa. Tuoreimmassa kirjoituksessa hän kertoi äitinsä kanssa tekemästään kesäretkestä ja julkaisi kirjoituksen yhteydessä niin blogissa kuin Instagram-tilillään pilkahduksen vauvamahastaan.

– Vietin täydellisen kesäpäivän Tallinnassa, kera maailman parhaan äiskäni. Miten ihana onkaan viettää päivä ilman mitään sen suurempaa agendaa – tavoitteena kun oli yksinkertaisesti auringosta ja reissufiiliksistä nauttiminen. 

– Päättömän shoppailun tai paatilla kaljoittelun sijaan meidän tyttöjen Viro-reissu oli aurinkoa, nauruhepuleita, valokuvaamista sekä täydellisiä kahvilahetkiä täynnä.

Lue Violan kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.

Violan ja Esan esikoisen laskettu aika on alkukesästä. 

MTV:n toimitusjohtaja: Parhaan katseluajan ohjelmisto täysin kotimaiseksi 3:12

ENSITREFFIT ALTTARILLA -ohjelman kolmas kausi nähdään AVAlla syksyllä 2016!


Lue myös:

    Uusimmat