Onko Jukka Jalonen väärinymmärretty kultasormi?

32641827
Jukka Jalonen on valmentanut urallaan sekä miesten että nuorten maajoukkuetta menestyksellä. Lehtikuva
Julkaistu 05.01.2016 10:01
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on kulkenut pitkän matkan huippuvalmentajaksi. Matkalla on riittänyt kuoppia ja arvostelijoita.

Läpi uransa, jopa menestyksen aikana, Nuorten Leijonien päävalmentajaa Jukka Jalosta on arvosteltu eri tahoilta kohtuuttoman paljon. Syitä on monia. Yksi keskeisimmistä syistä lienee siinä, että Jalonen on rakentanut suojattiensa pelaamista aina omaleimaiseen tyyliin - rohkeaan tyyliin, johon ei ole Suomessa totuttu vuosien varrella oikein totuttu. Jalonen on halunnut, että hänen joukkueensa kontrolloivat pääosin pelivälinettä ja pyrkivät hyökkäämään maltillisesti - ei aina tyhmästi kaasu pohjassa rynnien.

Niin sanotuista "vanhan liiton" valmentajista osa on supissut herran uran aikana selän takana kaikenlaista pahaa. Milloin mistäkin. Osa jääkiekkotoimittajista on tarttunut heidän täkyihinsä, osa ei.

Tällä hetkellä kukaan ei uskalla avata suutaan. Eikä siinä olisikaan mitään järkeä. Huomenna kun voi olla, että Riihimäen kaupunki miettii tahollaan sitä, että ansaitseeko Jalonen oman nimikkokadun kotikaupunkiinsa. Aika hyvin on 53-vuotias maailmanmestari korttinsa pelannut. Tyylikkäintä Jalosessa on ollut läpi vuosien se, ettei hän ole selitellyt. Hän on keskittynyt työntekoon.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat