Yhdistetyn kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen ei ole viihtynyt sen enempää julkisuudessa urheilu-uransa päättymisen jälkeen. Nyt Lajunen tekee harvinaisen tv-vierailun, kun hän esittelee Viiden jälkeen -ohjelmassa uutta ultraluksushankettaan.
Kyse on Helsingin Kruununhakaan avautuvasta luksuskohteesta, The Hotel Mariasta.
Varakkaille ja kansainväliselle yhteisölle suunnattu hotelli avaa ovensa joulukuun puolessa välissä.
– Maailmalla luksus on megatrendi, mikä kasvaa kovaa vauhtia. Taustalla on se, että rahan määrä on kasvanut todella paljon maailmalla. Miljonäärien määrä on tuplaantunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Se on johtanut siihen, että on enemmän ihmisiä, jotka etsivät hinnan sijaan elämystä, Lajunen avaa Viiden jälkeen -ohjelmassa hankkeensa taustaa.
Lajunen, 44, on toiminut urheilu-uransa jälkeen kiinteistöbisnespuolella. Hän operoi oman yrityksensä Samla Capitalin toimitusjohtajana.
Lajusen uusi hanke The Hotel Maria on huomioitu muun muassa maailmankuulun talouslehden Forbesin toimesta.
Lisää aiheesta jutun yläreunan videolta.
9:31Viiden jälkeen: Miltä näyttää ultraluksus? Vierailimme olympiavoittaja Samppa Lajusen pian avautuvassa hotellissa