Olympiahaave romukoppaan: kiekonheittäjä Kämäräinen ei kilpaile tänä kesänä

Kiekonheittäjä Sanna Kämäräisen toipuminen joulukuun selkäleikkauksesta ei ole sujunut toivotusti. Kämäräisen selästä leikattiin hermoja painanut välilevynpullistuma. Lauantaina hän ilmoitti, ettei aio kilpailla lainkaan tänä kesänä.

Kämäräisen selkä ei ole toipunut kuntoutuksella niin, että hän voisi tavoitella menestystä Amsterdamin EM-kisoissa ja Rion olympialaisissa.

- Päätös kauden jättämisestä väliin on ollut erittäin vaikea ja ainoa oikea. Halusin viimeiseen asti uskoa, että ehdin kuntoon, mutta toisin kävi. Palaan kentille, kun selkä kestää lajin vaatimukset ja pystyn urheilemaan tasolla, jonka olen itselleni tavoitteeksi asettanut, Kämäräinen perusteli päätöstä tiedotteessaan.

- Jatkan kuntoutusta asiantuntijoiden tuella. Jatkan uudella suunnitelmalla ja aikataululla.

Lue myös:

    Uusimmat