Yö-solisti Olli Lindholm on sitä mieltä, että Jonne Aaron voisi tehdä levyllisen kantria.
Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm ja Negative-yhtyeen solisti Jonne Aaron ovat tehneet paljon musiikillista yhteistyötä. Jonne Aaron on tehnyt solistille useita kappaleita sekä miehen soolo- että joululevylle. Lindholm vihjaa, että tulevalla Yön levyllä saatetaan mahdollisesti kuulla myös Negative-solistin ja Mariskan tekemä kappale.
Lindholm on äimistynyt yhteistyökumppanin iskelmätaidoista, kun hän näki Jonne Aaronin upean show'n Iskelmägaalassa.
- Jos mä olisin Jonne, tekisin suomikantri-levyn. Olin Iskelmägaalassa, jossa Jonne esitti Topi Sorsakosken Viimeisen korttiin. Se oli niin jäätävä esitys, kun hän tuli sinne lavalle. Hän oli kuin Johnny Cash nuorena, kun hän lähti nahkarotsi olalla pois, hän äimistelee.
Negative-solistin esitys veti kokeneen muusikon tunteet pintaan. Samainen ilta toi miehelle itselleenkin menestystä, sillä kyseisessä gaalassa Lindholm pokkasi Vuoden viihdyttäjä -palkinnon.
- Viisikymppisellä miehellä oli vilunväreitä. J********a, kyllä oot karismaattinen jätkä, hän äimistelee.
Maineikkaan Negative-solistin upea iskelmäveto vakuutti Olli Lindholmin täysin.
- Väheksymättä lainkaan Negativea: Tuli sellainen tunne, että toi on se sun juttus, tossa sä oot ihan ylivoimainen. Ihan kuin sellainen Johnny Cash -renttu.
(MTV3)