Jennifer Lopezin 15 vuotta vanhan kappaleen sanat hämmentävät.
Laulujen sanoja kuullaan usein väärin, ja joskus totuuden selviämisessä ehtii vierähtää aikaa vuosi jos toinenkin. Näin kävi myös Jennifer Lopezin I'm Real -kappaleelle, jonka tähti julkaisi jo vuonna 2001 – kokonaiset 15 vuotta sitten.
Asiasta uutisoi Jezebel -sivusto, jonka toimittaja hämmästyi huomattuaan monen ystävänsä tulkinneen laulun alun väärin.
Räppäri Ja Rulen kanssa tehdyn kappaleen alussa Ja Rule kysyy What’s my motherfuckin name, eli suomeksi mikä on nimeni. Tähän päivään asti moni kuulija on luullut Lopezin vastaavan tähän "Are you Ellie", suomeksi oletko Ellie.
Todellisuudessa Lopez kuitenkin vastaa Ja Rulelle loogisesti tämän omalla nimellä. Kun tähti tavaa R-U-L-E, lopputulos kuulostaa englanniksi lausuttuna erehdyttävän samalta kuin Are you Ellie.
Monelle musiikinystävälle totuus on ollut pienoinen sokki, ja aiheesta on keskusteltu muun muassa Twitterissä.
