OIKAISU: James Hirvisaari ei saa syytettä raiskauskirjoituksestaan

MTV Uutiset korjaa nettisivuillaan 10.7.2014 julkaistua uutista, jossa kerrotaan, ettei James Hirvisaari saa syytettä raiskauskirjoituksestaan.

MTV Uutiset julkaisi nettisivuillaan STT:n välittämän uutisen, jossa Jorma Kalskeen väitettiin perustelleen päätöstään siten, että kirjoituksessa liikuttiin sananvapauden rajoilla. Oikea sanamuoto olisi ollut rajoissa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että vaikka kirjoituksen päätelmä oli liioittelevan kärjekäs, kyseessä oli riittävillä asiasyillä perusteltu ja sananvapauden rajoissa tapahtunut mielipiteen ilmaisu.

MTV Uutisten sivuilla olleen James Hirvisaarea koskevan uutisen otsikkoa on myös korjattu.

Alun perin otsikko oli ”Hirvisaari ei saa syytettä arveluttavasta raiskauskirjoituksestaan”, kun sen olisi pitänyt olla ”James Hirvisaari ei saa syytettä raiskauskirjoituksestaan”.

Syyttämättäjättämispäätöksen teki apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Esitutkinnassa Hirvisaarta epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Esitutkinnassa tarkasteltiin Hirvisaaren puolentoista vuoden takaista blogikirjoitusta.

Hirvisaari oli blogikirjoituksensa johdannon jälkeen viitannut linkityksin Ylen ja Helsingin Sanomien uutiseen raiskauksista Etelä-Afrikassa. Sen jälkeen hän on kirjoittanut tutkinnan kohteena olleen tekstikappaleen, joka oli otsikoitu ”Raiskaaminen – geneettinen ominaispiirre?”.

  

Lue myös:

    Uusimmat