OAJ: Ylimääräisen kouluvuoden sijaan lisää opinto-ohjaajia

Opetusalan ammattijärjestö OAJ ei innostu ehdotuksesta pidentää oppivelvollisuutta.

Ehdotuksen teki tänään työministeri Lauri Ihalainen (sd.) Kauppalehdessä. Ihalainen haluaa pidentää oppivelvollisuutta vuodella nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

OAJ:n mielestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen löytyy parempiakin keinoja.

– OAJ:lla ei ole mitään oppivelvollisuuden pidentämistä vastaan, mutta se ei ole varsinaisesti meidän ykköstavoitteemme. Meidän näkökulmastamme ensisijaisempaa on saada kaikki lapset esiopetuksen piiriin, kertoo OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.

Misukan mukaan koulun aloittamisikä on Suomessa niin myöhäinen, että monenlaisia perustaitoja tarjoava esiopetus toimisi varhaisena syrjäytymisen ehkäisynä.

Kaikista parhaaksi syrjäytymisen ehkäisyn keinoksi Misukka näkee kuitenkin opinto-ohjauksen. Siihen panostetaan tällä hetkellä aivan liian vähän, hän sanoo.

– Olemme ehdottaneet, että kaikilla opinto-ohjaajilla saisi olla korkeintaan 200 opiskelijaa yhtä ohjaajaa kohden. Nyt joissakin oppilaitoksissa voi olla jopa 800 tai tuhat nuorta per ohjaaja. Silloin nuoret, joilla on vaikeuksia, jäävät vaille henkilökohtaista ohjausta.

Leikkaukset osuvat kipeästi

OAJ:ssa kannetaan muutenkin varhaista ongelmiin puuttumista jo kouluvuosien aikana.

– Nuorten kannalta olisi parempi, mitä aikaisemmin niin sanottuun putoamisvaaraan voidaan puuttua. Jos se tehdään vasta yhdeksännellä luokalla sen jälkeen, kun ei ole päästy mihinkään, toimet tulevat nuoren kannalta aika myöhään.

– Tällä hetkellä leikataan valtavasti koulutuksen järjestäjien ja kuntien resursseja, mikä tarkoittaa suurempia luokkakokoja ja vähemmän opinto-ohjausta. Ne olisivat juuri niitä keinoja, joita kannattaisi käyttää eikä aina näitä korjaavia jälkeenpäin, hän jatkaa.

Misukka ihmettelee myös, mistä rahat Ihalaisen ehdottamaan ylimääräiseen opintovuoteen löytyisivät.

– Nyt leikataan myös ammatillisen koulutuksen paikkoja niin, että paikkoja ei löydy sellaisillekaan nuorille, jotka eivät ole syrjäytymisvaarassa, hän huomauttaa.

Misukka vertaa perustoiminnasta leikkaamista kivijalan nakertamiseen.

– Jos samalla leikataan ja kehitetään kaikenlaisia uusia hankkeita sinne päälle, torni romahtaa ennen pitkää.

Työministerin avaus ei Misukan mukaan ole uusi, sillä siitä on keskusteltu jo esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluissa.

– Silloin ajatus kuitenkin tyrmättiin eikä hallitus sitoutunut asiaan.

Lue myös:

    Uusimmat